Siirry etusivulle
Sivustokartta
Materiaalisalkku
Ilmoittaudu tästä
Yhteystiedot
 Seuratoiminnan kehittämistuki 2010

(Lista seuroista ja tukisummista sekä linkki valokuviin löytyy tämän sivun alaosasta)

 

Kehittämistukea Etelä-Suomen urheiluseuroille 205 500 euroa

-tukea 110 seurahankkeelle

 

Valtio on tukenut merkittävällä tavalla urheiluseuratoiminnan kehittämistyötä viimeisen kahden vuoden aikana. Päätoimisten työntekijöiden palkkaustuen lisäksi seuroille on jaettu toiminnallista kehittämistukea lasten ja nuorten urheiluun sekä aikuisliikuntaan. Tänä vuonna toiminnallista kehittämistukea myönnettiin Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n, ESLU:n alueella 110 seurahankkeelle yhteensä 205 500 euroa. Valtakunnallisesti tukea myönnettiin 443 hankkeelle yhteensä 769 000 euroa.

 

Metropolialueella suuret haasteet seuratoiminnalle

 

Toiminnallinen kehittämistuki on tervetullut kädenojennus valtiolta suoraan urheiluseuroille. Hakemuksia ESLU:n alueen seuroilta tuli 417. Hakemusten suuri määrä Etelä-Suomessa kertoo seurojen halukkuudesta kehittää toimintaansa. Lasten liikunnan järjestäminen on perinteisesti ollut seurojen keskeinen toiminnan muoto. Eniten hakemuksia tuli tänäkin vuonna 6-12 –vuotiaiden harrastustoiminnan kehittämiseen.

 

Metropolialue on maassamme suurinta väestönkasvun aluetta ja tämä näkyy myös seuratoiminnassa. Innokkaita liikunnan harrastajia olisi enemmän, mitä seurat pystyvät ottamaan vastaan. Pula liikuntatiloista vaikeuttaa monen seuran toimintaa. ”Kaikki olemassa olevat liikuntatilat tulisi saada nykyistä paremmin seurojen käyttöön. Koulujen saleja ei saisi pitää iltaisin tyhjillään, vaan ovet pitää avata liikkujille.” vaatii ESLU:n toiminnanjohtaja Päivi Ahlroos-Tanttu.

 

Lasten ja nuorten urheilun kehittämiseen myönnettiin tukea ESLU:n alueella 89 hankkeelle 169 500 euroa.

 

Tukea myös aikuisten liikuttamiseen

 

Aikuisten terveyttä edistävän liikunnan tukea haki ESLU:n alueella 90 hanketta. Tukea myönnettiin 21 hankkeelle yhteensä 36 000 euroa. Tukea myönnettiin nyt toista kertaa myös aikuisten liikunnan edistämiseen urheiluseuroissa. ”Urheiluseurojen toivotaan järjestävän nykyistä enemmän toimintaa myös aikuisille. Suurimpana haasteena on saada kysyntä ja tarjonta kohtaamaan. Seurojen pitäisi vaan rohkeammin lähteä kehittämään toimintaansa. Kohderyhmä voi löytyä hyvinkin läheltä, eli seuratoiminnassa mukana olevien lasten vanhemmista.” kannustaa ESLU:n kunto- ja terveysliikunnan kehittäjä Merja Palkama.

 

Toiminnalliset tuet lasten ja nuorten sekä aikuisliikunnan kehittämiseen myönnettiin 1 000-6 000 euron suuruisina rahallisena tukena. Tuet jaettiin urheiluseuroille tiistaina 25.5. Töölön kisahallissa Helsingissä.Tukirahat ovat opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön myöntämää seuratoiminnan kehittämistukea. Tuki on kokonaan Veikkauksen tuottoa.

 

Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU on liikunnan aluejärjestö. ESLU:n toiminta ulottuu 31 eteläsuomalaiseen kuntaan, joissa asuu yhteensä 1,5 miljoonaa ihmistä. Tällä alueella toimii noin 3 500 urheiluseuraa. ESLU:n toiminnan tavoitteena on lasten ja nuorten liikunnan, aikuisten terveysliikunnan sekä seuratoiminnan kehittäminen. Lisätietoja www.eslu.fi

 

Urheiluseuratoiminnan kehittämistuen jakamisesta vastaavat Suomen Liikunta ja Urheilu, Nuori Suomi ja Suomen Kuntoliikuntaliitto yhdessä lajiliittojen, TUL:n, FSI:n, muiden valtakunnallisten liikuntajärjestöjen ja SLU-alueiden kanssa.

 

Lisätietoa Etelä-Suomen seuratoiminnan kehittämistuesta:

 

Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry

markkinointi- ja viestintäpäällikkö Sanna Kervinen puh. 040 588 3416

toiminnanjohtaja Päivi Ahlroos-Tanttu puh. 040 716 1355

kunto- ja terveysliikunnan kehittäjä Merja Palkama puh. 040 595 4195

lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä Tarja Nieminen puh. 0400 894 559

 

Kuvia tilaisuudesta löytyy täältä.

 

Tilaisuudessa näytetty kalvosarja löytyy täältä.

Tukea saaneet seurat ja tukisummat hankeryhmittäin:

6 - 12 vuotiaiden harrastusryhmien lisääminen  
Seuran nimi Myönnetty €
Esbo Idrottsförening 1500
Espoon Pesis ry 1500
Espoon Suunta 2500
Helsingin Kojootit Kojo ry 1500
Helsingin Miekkailijat Helsingfors Fäktare ry 1000
Helsingin Squashkerho ry 1500
Helsingin Taekwondo-seura ry 1000
HJK-Juniorit ry 2000
HNMKY 3000
Järvenpään Voimailijat r.y. 3000
Järvenpään Voimistelijat ry 2000
Kirkkonummen Hiihtoseura ry 2000
Korson Veto ry 2000
Lovisa Tor 1500
Nurmijärven Yleisurheilu ry 2500
Porvoon Tarmo ry 3000
Puna-Mustat ry 2000
Rekolan Raikas 2000
Ringette Walapais ry 1000
SalibandySeura Viikingit 2000
SC Vantaa ry 2000
Sipoon Wolf ry 5000
Sulkapalloseura Drive ry 2500
Tapiolan Honka ry 4000
Tikkurilan Tiikerit 3000
TTC Boom ry 2000
Tuusulan Juniorikiekko ry 2500
Urheiluseura M-Team ry 1000
Urheilusukeltajat ry 1500
Vantaan Voimisteluseura ry 2000
Voimisteluseura Kieppi ry 2000

Östersundom Idrottsförering rf - Östersundomin Urheiluseura rf

2000
yhteensä 32 seuraa 68000

Nuorten harrastustoiminnan kehittäminen (13-19v.)
Seuran nimi Myönnetty €
Borgå Akilles skidsektion 2000
Botnia-69 ry. 1500
Espoon Tapiot 2000
Handball Club Kiffen 1908 ry 1000
Helsingin Taitoluisteluklubi ry 1000
Janakkalan Jana ry. 2000
Järvenpään ratsastusseura Ry 1000
Ki-Ken-Tai-Icchi ry. 2000
Nurmijärven Taitoluistelijat NTL ry 2000
OK Orient 4000
Suomen Tanssipelaajat ry 1000
Wartti Basket 1000
Veikkolan Veikot ry 3000
yhteensä 13 seuraa 23500
Ohjaajien ja valmentajien osaamisen kehittäminen
Seuran nimi Myönnetty €
Alppilan Salamat ry 1500
Espoon Jäätaiturit ry 3000
Espoon Kiekkoseura ry 1500
Espoon Palloseuran Jalkapallo ry 2000
FC HONKA 2000
Grani Tennis ry. 1000
Grankulla gymnastikförening r.f. 1500
Helsingfors Badminton Club r.f. 2000
Helsingfors Segelsällskap 1000
Helsingin Lawn-Tennis Klubi ry 1500
Hyvinkään Moottorikerho 1000
Hyvinkään Tahko 1500
Järvenpään NMKY 1000
Keravan Urheilijat ry & Keravan Pesis-Juniorit ry 2500
Keski-Uudenmaan Juniorikiekkoilun Tuki ry 2000
Keski-Uudenmaan Sukeltajat ry 2000
Keski-Uudenmaan Yleisurheilu ry 1500
Käpylän voimistelijat ry 1500
Lohjan Urheilijat ry 2000
PK-35 HELSINKI 4000
Puotinkylän Valtti ry 2000
Rajamäen Kehitys 1000
Sjundeå Idrottsförening rf 1500
Soutuseura SMARK  ry-  Roddklubben SMARK 1500
Sykki ry 1500
Tapanilan Erä ry. 2000
Tapiolan Voimistelijat ry 1000
Tikkurilan Judokat ry 3000
Tuusulan Tennisseura ry 1000
Uimahyppyseura Tiirat ry 3000
Voimistelu- ja urheiluseura Elise ry 2000
Voimisteluklubi Lohja ry 1000
Voimisteluseura Keski-Uusimaa 1500
Ådalens idrottsförening 2000
yhteensä 34 seuraa 60000
Seuran kehittäminen Sinettiseuraksi
Seuran nimi Myönnetty €
GrIFK Fotboll rf 2500
Haukilahden Pallo HooGee ry 2500
Helsingin Luistinkiitäjät ry 1500
Hyvinkää Ringette ry 1500
Keravan Bandy Ry. 1500
Leppävaaran Pyrintö ry 2000
Porvoon Taitoluistelijat ry 1500
PuHu Juniorit ry. 2000
Roihu ry 1500
Tuusulanjärven purjehtijat ry 1500
yhteensä  10 seuraa 18000
Aikuisten terveyttä edistävä liikunta
Seuran nimi Myönnetty €
Borgå Reumaförening - Porvoon Reumayhdistys ry 1500
Espoon Eskimot ry 2000
Espoon Hiihtoseura 1500
Grani Pingis 1000
Helsingfors Segelsällskap 2000
Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry 2500
Helsingin Jalkapallo Klubi ry 4000
HNMKY 2000
Jääurheiluseura Haukat ry 1500
Loviisanseudun judoseura arashi 1000
Nurmijärven Voimistelu ja Liikunta ry 1500
Olarin Voimistelijat ry 1500
Porvoon Miekkailijat Borgå Fäktare ry 1000
Ruukkigolf ry 2000
Smash - Tennis ry 1500
Soutu-ja Kuntoseura Joutele ry 1500
TanssiDans 1000
Tapiolan Honka ry 2000
Tuusulan Juniorikiekko ry 2000
Tuusulan Naisvoimistelijat ry 1500
Vantaan Uimarit ry 1500
yhteensä 21 seuraa 36000
Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 2010 Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio