Siirry etusivulle
Sivustokartta
Materiaalisalkku
Ilmoittaudu tästä
Yhteystiedot
 Hanketuki

KKI - Tukea aikuisten liikuttamiseen!

Hanketukikierroksella 2/2010 tukea myönnettiin ESLU:n alueelle kaikkiaan 34 hankkeelle yhteensä 79 500 euroa. Hakemuksia tuli Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla yhteensä 71 kpl.

Onnea tuetuille hankkeille. Tuettujen hankkeiden esittelyt ja yhteystiedot löydät täältä

Seuraava hanketukikilpailun hakuaika 1/2011 päättyy 30.9.2010.

Kunnossa kaiken ikää -ohjelman tukemia paikallishankkeita toimii eri puolilla Suomea yli 700 kpl. Hankkeiden tavoitteena on madaltaa yli 40-vuotiaiden kynnystä liikuntaharrastuksen aloittamiseen tarjoamalla heille mm. ohjattua ryhmäliikuntaa, eri lajien starttikursseja ja henkilökohtaista liikuntaneuvontaa. Paikallishankkeet voivat hakea taloudellista tukea toimintaansa KKI-ohjelmalta.

Hakuajat

Kunnossa kaiken ikää -ohjelma jakaa kaksi kertaa vuodessa taloudellista tukea paikallisille toimijoille. Hankekilpailu järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Avustusten viimeisen hakupäivät (postileima) ovat 31.3. ja 30.9. Hanke voi saada avustusta vain kerran vuodessa.

Avustuksen myöntämisen kriteerit:

  1. Hanke aktivoi liikkumaan ison ryhmän yli 40-vuotiaita, jotka liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän.
  2. Hankkeella on toimintamalli, joka houkuttelee vähän tai epäsäännöllisesti liikkuvia ihmisiä liikunnallisen elämäntavan alkuun.
  3. Hanketta järjestävät useat eri tahot, joille kohderyhmän aktivoiminen liikkumaan on yhteinen työ.
  4. Hankkeen hakema avustus on korkeintaan puolet kokonaiskuluista.
  5. KKI-ohjelma voi myöntää avustusta myös sellaisille hakemuksille, jotka tukevat KKI-toiminnan aloittamista ja tavoitteita.

Hankekilpailu on avoin kaikille tahoille. Lisää kriteereistä & linkki hakulomakkeisiin.

Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 2010 Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio