Valikko 8 / 2017

KKI-hanketuella uusia aikuisia mukaan seuratoimintaan

Kunnossa kaiken ikää -ohjelman jakama hanketuki antaa seuroille hyvän mahdollisuuden käynnistää toimintaa aloitteleville aikuisliikkujille. Taekwondourheilijat 2011:sta ja Helsinki Ringetessä innostuttiin kehittämään hankkeet, joilla seura saisi mukaan toimintaansa lisää aikuisia. Hankkeet tavoittivat toivotut kohderyhmät ja toiminta otettiin innolla vastaan.

Taekwondourheilijoiden Harmaat Pantterit -hankkeen kohderyhmäksi valittiin nykyisten lapsiharrastajien vanhemmat ja läheiset. Hankkeella tavoiteltiin 20:tä liian vähän liikkuvaa aikuista mukaan kerran viikossa tapahtuvaan ohjattuun toimintaan. Hankeen tavoitteena oli, että osallistujien kuntopohja olisi sellainen, että he voisivat jatkaa harrastamista nykyisissä aikuisten ryhmissä syksyllä. Lisäksi ryhmässä haluttiin jakaa yleisiä vinkkejä kuntoiluun. Hankkeelle myönnettiin tukea 400 euroa.

- Ryhmän toiminta lähti käyntiin tavoitteiden mukaisesti ja osallistujat ovat olleet todella kiinnostuneita. Matalan kynnyksen käynnistäminen seurassa oli hyvä idea. Hanke on ollut myös taloudellisesti kannattava, ja nyt mietimme uusia mahdollisuuksia laajentaa toimintamallia, kertoo Sampo Pajuniemi Taekwondourheilijoista.

Helsinki Ringeten halusi kohdata luistelusta kiinnostuneet ja liian vähän liikkuvat vanhemmat yli seurarajojen – syntyi Luistelusta voimaa arkeen -hanke. Hankeen tavoitteena oli kannustaa vanhempia liikkumaan samalla, kun lapset ovat omassa harrastuksensa parissa. Hanketuen avulla perustettiin aloittava luisteluryhmä, joka kokoontui kerran viikossa 22 kertaa. Luistelutaitojen kehittyessä oli mahdollista tutustua myös ringetteen lajina. Hanke sai tukea 1 600 euroa.

- Hankkeen tiimoilta halusimme myös kehittä eri lajien harrastajien vanhempien yhteistyötä ja tutustuttaa samassa elämäntilanteessa olevia vanhempia toisiinsa. Hanke meni suunnitelmien mukaan ja uusi ryhmä aloittaa syyskuussa, iloitsee Helsinki Ringeten seurasihteeri Heikki Varvikko.

Molemmissa seuroissa oltiin tyytyväisiä hankkeiden tuomiin hyötyihin. Taloudellisen hyödyn lisäksi seurat saivat toimintaansa mukaan uusia innokkaita kasvoja sytyttäen heihin samalla kipinän liikkumiseen. Seuroissa pohditaankin jo jatkotoimenpiteitä.

Hae KKI-hanketukea syyskuussa

Nyt kannattaa hakea tukea seuran omalle hankkeelle. KKI-ohjelman hanketukihaku on auki syyskuun ajan, 1.–30.9.2017. Hanketuki on suunnattu toimijoille, jotka järjestävät aloittelijoille sopivaa liikuntatoimintaa sekä kehittävät keinoja kannustaa terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia työikäisiä säännöllisen liikuntaharrastuksen pariin.

Hanketukea voi hakea kahdesti vuodessa. Syyskuun jälkeen seuraava haku on maaliskuussa (1. - 31.3). Hanke voi saada avustusta vain kerran vuodessa (eli joka toisella hakukierroksella).

KKI-ohjelma myöntää myös koulutustukea. Koulutustuki on tarkoitettu (vertais)ohjaajille, liikuntavastaaville ja liikuntaneuvojille mahdollistamaan osallistuminen koulutuksiin, jotka edistävät matalan kynnyksen liikuntaryhmien toimintaa tai muuten kannustavat terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia työikäisiä säännöllisen liikunnan pariin. KKI-koulutustuessa on jatkuva haku. Hakemus tulee lähettää viimeistään yhtä kuukautta ennen koulutusta. Koulutustuki kannattaa hyödyntää myös ESLUn koulutuksissa.

***

Lisätietoja KKI-avustuksista löydät täältä.

Neuvoja hankkeen suunnitteluun ja tuen hakemiseen antaa ESLUn kunto- ja terveysliikunnan kehittäjä Merja Palkama, puh. 040 595 4195, merja.palkama(at)eslu.fi

Kuvat:
KKI-ohjelma/Petteri Kivimäki
Harmaat Pantterit/Taekwondourheilijat 2011

Minttu Koivumäki

Markkinoinnin ja viestinnän suunnittelija