Valikko 1 / 2018

Jokaisella lapsella tulee olla oikeus harrastukseen

Vuoden 2015 nuorisobarometrin mukaan joka kolmas nuori on joutunut luopumaan itseään kiinnostavan harrastuksen aloittamisesta kalliin hinnan vuoksi. Pelastakaa Lapset -järjestön toteuttamasta Lapsen ääni -raportista selviää lasten toiveet päästä harrastamaan joskus muutakin kuin vain ilmaisia harrastuksia.

Harrastaminen on tärkeä yhdenvertaisuusasia ja keskeistä lasten sekä nuorten kasvulle ja hyvinvoinnille. Harrastuksen kautta mahdollistuu itsensä toteuttaminen ja osallisuus. Harrastuksista syrjäytyminen merkitsee lapselle helposti syrjäytymistä ikätovereista ja yhteiskunnan osallisuudesta. Lasten oikeuksien sopimuksen 31 artiklassa korostetaan, että jokaisella lapsella on yhtäläiset mahdollisuudet osallistua erilaisiin vapaa-ajantoimintoihin. Lapsen tausta ei saa määritellä sitä, mitä hän voi harrastaa.

Kulttuuri ja urheiluministeri Sampo Terhon käynnistämä liikuntapoliittisen selonteon valmistelu on todella tärkeä ja se on tarkoitus luovuttaa eduskunnalle vuoden 2018 aikana. Selonteossa käsitellään valtion ohjauskeinojen vaikuttavuuden kehittämistä ja esimerkiksi sitä, miten nuoria urheilijoita voitaisiin tukea paremmin tai vähävaraisten perheiden liikuntamahdollisuuksia edistää.

Vuonna 2018 päättyy kolmivuotinen Liikkuva koulu -kärkihanke, joka on osoittautunut erinomaisen onnistuneeksi. Liikkuvan koulun kautta tavoitetaan kaikkien ikäluokkien nuoria ja jo 70 prosenttia suomalaisista kouluista on mukana hankkeessa. Liikkuminen koulupäivän aikana on lisännyt kouluviihtyvyyttä, parantanut työrauhaa ja tukenut oppimista. Liikkuvasta koulusta on tärkeää tehdä jatkuva toimintatapa.

Meidän on tehtävä päätöksiä, jotta kaikilla lapsilla ja nuorilla on yhtäläiset mahdollisuudet harrastaa liikuntaa. On syytä purkaa tarpeetonta sääntelyä muun muassa mahdollistamalla talkootyö ilman veroseuraamuksia ja hyväksyä lasten harrastusten maksut verovähennyskelpoisiksi. On myös tarpeen luoda valtakunnallinen malli kohdentaa toimeentulotukea pienituloisten perheiden lasten harrastamisen varmistamiseksi.
 

Teksti: Markku Sistonen (kuvassa), puheenjohtaja
Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry