Valikko 9 / 2019

Urheilu- ja kinesioteippauksen taidot haltuun ESLUn käytännönläheisissä peruskoulutuksissa

Urheilu- ja kinesioteippauksen taidot ovat todella tärkeitä, esimerkiksi venähdyksien tai nyrjähdyksien hoitoon. Urheilijan, huoltojoukkojen ja esimerkiksi aktiiviliikkujankin on hyvä hallita teippaustaidot. Myös valmentajien ja ohjaajien olisi hyvä osata teippausten perusteet, jotta pystyy toimimaan vaaditussa tilanteessa.

- Teippauskoulutukset ovat hyvä lisätyökalu valmentajille, ohjaajille, huoltajille tai kenelle tahansa. On hyödyllistä osata perusteippauksia, jotta pystyy esimerkiksi antamaan tukea tai auttamaan urheilijaa vamman jälkeen. Teippauksista voi olla myös hyötyä vammojen ennaltaehkäisyn suhteen, sanoo fysioterapeuttina toimiva Sini Liukkonen.

Kinesio- ja urheiluteippauksen erot?

Liukkosen mukaan kinesioteippauksella voidaan vaikuttaa lihasten toimintaan aktivoiden, keventäen tai ohjaten liikettä. Kinesioteippauksessa ei pyritä estämään nivelen liikettä. Urheiluteippaus taas tukee, mutta myös samalla rajoittaa nivelen liikettä. Urheiluteippi on selkeästi niin sanotusti kovaa teippiä, kun taas kinesioteippi on pehmeämpää. Kinesioteipistä harvempi saa allergisia reaktioita, kun taas urheiluteipistä herkkäihoisempi voi saada oireita, kertoo Liukkonen.

ESLU järjestää kaksi koulutusta teippauksista syksyn aikana

- Koulutukset on suunniteltu niin, että suurin osa ajasta teipataan. Alkuun käydään toki pieni teoria osio, mutta pääroolissa on käytäntö. Kaikki pääsevät harjoittelemaan erilaisia teippauksia. Teippauksista saa myös kirjalliset ohjeet mukaan, ohjeet sisältävät myös kuvia. Koulutuksesta saa siis mukaan kasan ideoita teippauksiin, jotka pystytään heti siirtämään käytäntöön, sanoo Liukkonen.

Liukkosella on oman menestyksekkään yli kymmenen vuoden maajoukkueuransa lisäksi monen vuoden kokemus valmentamisesta tanssin puolella. Oman ammattinsa kautta saatu tieto ihmiskehosta ja sen toiminnasta on lisääntynyt vuosien saatossa niin paljon, että hän kokee tärkeäksi tiedon jakamisen myös muille.

Liukkonen suosittelee molempiin koulutuksiin osallistumista, jotta omalle lajilleen parhain teippaustyyli löytyisi. Toiset pitävät enemmän urheiluteippauksesta, toiset taas kinesioteippauksesta.


Syksyn teippauskoulutukset

Urheiluteippauksen perusteet / Keskiviikko 30.10.2019 klo 17.30–20.30

Urheiluteippauksen perusteet on hyvä ja käytännönläheinen peruskoulutus. Koulutuksessa käydään läpi teippauksen teoriaa, urheiluvammojen ensiapua sekä harjoitellaan teippausta käytännössä.

Koulutuksen keskeiset teemat

- Urheiluvammojen ensiapu
- Teippauksen ja sidonnan perusteet
- Käytännönharjoitukset (nilkka, polvi, ranne ja sormet)

**

Kinesioteippauksen perusteet / Tiistai 19.11.2019 klo 17.30–20.30

Kinesioteippauksen perusteet on hyvä ja käytännönläheinen peruskoulutus kaikille kinesioteippauksesta kiinnostuneille. Teippaustekniikoita ja -esimerkkejä käydään läpi osallistujien tarpeiden pohjalta. Koulutukseen osallistuvilla ei tarvitse olla aiempaa teippauskokemusta.

Koulutuksen keskeiset teemat

- Kinesioteippauksen periaatteet
- Mahdollisuudet urheiluvammojen ennaltaehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa
- Käytännön esimerkit ja harjoitteet

Paula Nogelainen