Valikko 9 / 2019

Voimisteluliiton vinkkivideot energisten lasten ohjaukseen

Suomen Voimisteluliitto on tehnyt yhteistyössä ADHD-liiton kanssa ohjevideoita lasten liikunnan parissa työskenteleville ohjaajille, valmentajille sekä opettajille. Ohjevideoilla esitellään konkreettisia keinoja, joiden avulla esimerkiksi harjoitusta ja omaa ohjaustaan voi strukturoida siten, että kaikkien lasten on helpompi osallistua toimintaan.

Liikunta, olipa se ohjattua tai arkiliikuntaa, on tärkeä osa lapsen kasvua ja kehitystä. Säännöllinen liikunta hyväksyvässä ryhmässä tuo arkeen usein kovasti odotetun ja säännöllisen hetken, jolloin lapsella on mahdollisuus kokea onnistumisia ja harjoitella sosiaalisia taitoja turvalliseksi kokemassaan ympäristössä. Liikunta on usein merkittävässä roolissa myös erityislasten arjessa mahdollistaen yhdessä tekemisen muiden kanssa sekä tunteen siitä, että kuuluu joukkoon.
Liikunnan ilo kuuluu kaikille lapsille ja tästä lähtökohdasta syntyi myös idea vinkkivideoista. Voimisteluseurojen ohjaajilta ja valmentajilta eri puolelta Suomea oli tullut toiveita siitä, että erityisesti tarkkaavaisuushaasteiden kanssa painivien lasten ohjauksen tueksi tarvittaisiin lisätietoa ja konkreettisia vinkkejä. Ohjaajat ja valmentajat toivoivat pystyvänsä tarjoamaan energisille lapsille sellaista ohjausta, joka auttaa lapsia osallistumaan paremmin harjoituksiin isossa ryhmässä.

Vinkkivideoiden tarkoituksena on antaa työkaluja laadukkaaseen valmennukseen. Videoilla esitellään konkreettisia keinoja, joiden avulla harjoitusta ja omaa ohjaustaan voi strukturoida siten, että kaikkien lasten on helpompi osallistua toimintaan. Ohjeiden tarkoituksena on tarjota helposti käyttöön otettavia ja konkreettisia keinoja, joilla kaikkien lasten osallistumista toimintaan voidaan tukea. ADHD-liiton kanssa tehdyt videot tuovat näkökulmaa ja valmiuksia kaikenlaisten lasten kohtaamiseen ja ohjaamiseen, ja nämä materiaalit ovat kaikkien lasten kanssa työskentelevien hyödynnettävissä. Videot löytyvät Voimisteluliiton uudistuneesta materiaalipankista, Voimisteluklubista, ja ovat vapaasti kaikkien kiinnostuneiden käytettävissä.

Aikuisen tehtävänä on tukea lasta osallistumisessa ja valmentajien, ohjaajien sekä opettajien rooli lapsen osallistumisen mahdollistajana on keskeinen. Taitava ohjaaja pystyy hyvin pienilläkin keinoilla auttamaan lasta yli haastavista hetkistä tekemisen tiimellyksessä. Tämä vahvistaa lapsen omia keinoja ratkaista tilanteita ja saada onnistumisen kokemuksia myös sosiaalisissa tilanteissa toimimisesta. Lapsen tarvitseman tuen tarjoaminen vaatii valmentajalta ymmärrystä haasteellisen toiminnan taustalla olevista tekijöistä, mutta ennen kaikkea konkreettisia keinoja toiminnan ohjaamiseen. Lapsen tarvitsemat tukikeinot löytyvät usein vanhempien ja valmentajien tiiviillä yhteistyöllä.

Suomen Voimisteluliitto päivitti lasten laadukkaan voimistelun linjauksensa keväällä 2019. Linjausten keskiössä on lapsi ja liikunnan ilo. Liikunta niin ohjattuna kuin omatoimisenakin tarjoaa lapselle mahdollisuuksia kokea onnistumisia ja tukee osaltaan lapsen tasapainoista kasvua ja kehitystä. Laadukkaalla valmennuksella pystytään mahdollistamaan kaikille lapsille tunne siitä, että he kuuluvat ryhmään ja heidät hyväksytään mukaan sellaisina kuin he ovat.

Teksti: Jenni Tuomela, Suomen Voimisteluliitto