Valikko 6 / 2018

Uiminen kuuluu kesään – uimataito ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys

Suomessa on 300 000 kilometriä rantaviivaa, joten jokainen täällä asuva joutuu kosketuksiin veden kanssa, jollei päivittäin, niin useita kymmeniä, ellei satoja kertoja elämänsä aikana. Uimataito ja hyvät vesiturvallisuustaidot antavat vapauden liikkua vedessä, vesillä ja veden äärellä turvallisesti eri vuodenaikoina. Uimataito ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys.

Suomalaiseen kesään kuuluu vesillä liikkuminen, retket uimarannoille läheisten tai kavereiden kanssa sekä mökkeily. Uimataidottomuus voi rajoittaa osallistumista lähellä vettä tapahtuviin tapahtumiin tai tehdä niistä jopa ahdistavia. Varhain opittu uimataito antaa mahdollisuuden nauttia vedessä, vesillä ja veden äärellä liikkumisesta turvallisesti ympäri vuoden.

Pohjoismaisen uimataidon määritelmän mukaan uimari, joka veteen pudottuaan ja pintaan päästyään pystyy uimaan 200 metriä, josta 50 metriä selällään, on uimataitoinen. Määritelmä perustuu siihen, että useimmiten veteen tippuminen esimerkiksi laiturilta tai veneillessä tapahtuu yllättäen. Tällöin pitää päästä veden alta pinnalle ja pystyä uimaan päästäkseen rantaan tai esimerkiksi uudelleen veneeseen. On tärkeää, että osaa uida myös selällään, koska selällään on tositilanteessa helpompi tarvittaessa levätä ja säästää voimia.

Uimataito ei siis ole itsestäänselvyys ja monet vesillä tapahtuvat tapaturmat ovat seurausta heikosta toimintakyvystä, uimataidosta sekä lasten puutteellisesta valvonnasta. Uimataidon oppiminen onkin nostettu Kansallisen lasten ja nuorten turvallisuuden edistämisen ohjelman tavoite- ja toimenpidesuunnitelman 2018–2025 tavoitteeksi. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) kannustaa erityisesti lasten vanhempia ja läheisiä huolehtimaan lastensa uimataidosta.

- Alakoulun kuudesluokkalaisista jopa joka neljäs ei osaa uida kunnolla. Koulujen uinninopetuksen lisäksi vanhemmilla on tutkitusti iso rooli lasten uimaan oppimisessa. Uimataito on etenkin täällä Suomessa tärkeä taito, joka mahdollistaa monia upeita harrastuksia turvallisesti vedessä, vesillä ja veden ääressä, muistuttaa SUH:n koulutussuunnittelija Tero Savolainen.

Uimataidon oppiminen vaatii säännöllistä kosketusta veteen. Vanhemmat voivat edesauttaa lastensa uimataidon kehittymistä mahdollistamalla tämän. Uimahallikäyntien lisäksi aurinkoisina päivinä jo pelkästään rantavesissä leikkiminen luo pohjaa uimataidon oppimiselle.

- Jos vesi ei ole itselle luontainen elementti, myös uimakoulut tarjoavat apua uimataidon opetteluun. Niitä kannattaa tiedustella esimerkiksi paikallisesta uimahallista tai uimaseuroista. Toki vanhempien kannattaa huolehtia myös omasta uimataidostaan. Uimaan voi oppia minkä ikäisenä tahansa, kannustaa Savolainen.

Vanhempien lisäksi SUH haluaa kannustaa alakoulujen opettajia ja päiväkotien henkilökuntaa nostamaan uimataidon merkitystä esiin sekä lapsille että vanhemmille. Kaikilla on oikeus nauttia vedestä. Uima- ja vesiturvallisuustaitoja edistämällä jokainen meistä voi liikkua vedessä turvallisesti.
 

***

Lisätiedot ja materiaalit: www.suh.fi
Tutkittua tietoa uimataidosta:www.suh.fi/uimataitotutkimus
Pulahda uimaan – vesitaitojen ABC -videot: www.pulahdauimaan.fi
Lapsesta veden ystävä -sivusto pienten lasten vanhemmille: www.lapsestavedenystävä.fi


Teksti: Juhana Särkelä

Lähde: www.suh.fi

Juhana Särkelä

Viestinnän ja markkinoinnin suunnittelija