Valikko 5 / 2018

Mitä tapahtuisi, jos seura järjestäisi toimintaa myös erityisryhmille?

Kiinnostus järjestää toimintaa erityisryhmille kasvaa urheiluseuroissa, ja ovia availlaan hiljalleen myös vammaisurheilijoille. Yhteiskuntavastuun merkitys on ymmärretty eikä vammaisuutta enää pelätä. HJK:ssa on ollut joukkueita erityisryhmille vuodesta 2003 ja toimintaa halutaan edelleen kehittää.

Vammaisurheilu, erityisryhmien urheilu vai soveltava liikunta? Terminologia ja oikeiden tukitoimien löytäminen ja ymmärtäminen saattaa olla seuroille vaikeaa. Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n tutkimuspäällikkö Aija Saari kertoo ymmärtävänsä pulman, sillä terminologia luo haasteita myös asiaa tutkittaessa.

- Koen, että soveltavan liikunnan osalta ollaan menossa eteenpäin - etenkin lasten ja nuorten liikunnan sekä vammaiskilpaurheilun osalta. Aikuiset harrasteliikkujat eivät kuitenkaan tunne löytävänsä toimintaa perinteisistä seuroista. OKM:n Sari Virran arvion mukaan 400:sta seuratukea saaneesta seurasta vain noin viidelletoista myönnettiin tukea, sillä perusteella, että ovat kehittämässä soveltavan liikunnan toimintaansa, toteaa Saari.

Seuroissa on myös näkymätöntä inkluusiota, jolloin vammaisen henkilön osallistumista ei niinkään ajatella erillisenä toimintana, mikä on Saaren mukaan tietenkin loistava juttu. VAU:n osalta viimeisin seurojen vammaisurheiluun liittyvä seuranta on tehty 2014. Uusinta tutkimustietoa aiheesta saadaan Saaren mukaan Pasi Kosken ja Pasi Mäenpään syksyllä julkaistavasta valtakunnallisesta urheiluseuratutkimuksesta.

Puhuttaessa positiivisesta kehityksestä Saari pohtii samalla, johtuuko hänen olettamuksensa VAU:n lanseeraamasta Löydä oma seura -palvelusta. Tutkijana Saari on varovainen mutu-ajattelusta: Tulkitaanko VAU:ssa toiminnan kasvaneen, koska seurat ilmoittavat nyt tietojaan palveluun?

- Tällä hetkellä Löydä oma seura -palvelusta löytyy noin 300 ilmoittajaa, ja lisää toki toivotaan. Palveluun voivat ilmoittaa tietonsa myös seurat, joiden toiminnassa ei vielä ole mukana vammaisia tai erityistä tukea tarvitsevia liikkujia, mutta toimintaa on mahdollista järjestää kysynnän ilmetessä, kertoo Saari.
 

HJK on kehittänyt erityisryhmien toimintaa vuosien saatossa – Tuloksena joukkueestaan ylpeät valmentajat sekä liikunnan ja urheilun riemua

HJK on ottanut erityisryhmät toimintaansa mukaan jo vuonna 2003, jolloin perustettiin CP-vammaisten HJK BlueStars -joukkue. Nyt seuran futisperheessä on kolme erityisryhmien joukkuetta. HJK BlueStarsin lisäksi seuraa edustavat sähköpyörätuolijoukkue HJK Hurrikaanit ja HJK Special, joka tarjoaa harrastusmahdollisuuden kehitysvammaisille miehille ja naisille.

- Syksyllä 2018 HJK:ssa aloittaa lasten ja nuorten erityisryhmien jalkapallojoukkue, kertoo HJK Specialissa valmennuksessa vuodesta 2014 mukana ollut Ville Sallinen. Joukkue antaa pelaajille säännöllisen ja sosiaalisen liikuntaharrastuksen maailman suosituimman lajin parissa, Sallinen lisää.

Sallisesta saa nopeasti kuvan, että hän on ylpeä työstään HJK Specialin parissa. Tällä hetkellä joukkueessa on 25 pelaajaa ja viisi vapaaehtoistyötä tekevää valmentajaa. Tärkeintä ryhmällä on joukkueen sosiaalinen piiri ja yhteenkuuluvuus. Seuraavina tulevat Sallisen mukaan liikunnalliset ja urheilulliset arvot. Näitä arvoja vaalien joukkueen tapaa viikoittain ympäri vuoden.

- HJK Specialissa valmentaminen antaa minulle hyvää mieltä. Samalla se tarjoaa myös tärkeän yhteisön, jonka muodostamme yhdessä pelaajien ja muiden valmentajien kanssa. Olen ylpeä, että voimme toimia yli 110-vuotiaassa Suomen parhaassa seurassa, samoja sinivalkoisia värejä käyttäen kuin seuran muut tuhannet pelaajat junioreista miesten ja naisten liigajoukkueisiin, kertoo Sallinen, joka on tullut mukaan toiminaan omasta innostuksesta monen vuoden juniorivalmennuksen jälkeen.

Turnausten yhteydessä HJK Specialin pelaajat ovat muodostaneet ystävyyssuhteita myös muiden seurojen erityisjalkapalloilijoihin eri puolilta Suomea.

- Joukkueen tärkeimmät turnaukset ovat kesäisin järjestettävät erityisryhmien jalkapallon SM-turnaukset. Mielestäni parasta kuitenkin on jokaviikkoinen yhteen kerääntyminen hyvien tyyppien kanssa mukavan harrastuksen pariin, Sallinen tiivistää.
 

***
 

Apua toiminnan käynnistämiseen

VAU:n ja Tukilinja-lehden Startti-stipendijärjestelmällä tuetaan harrastamisen alkuvaiheen vammaisurheilu- ja -liikuntatoimintaa. Ahos-apurahaa voivat hakea esimerkiksi valmentajat, ohjaajat, yhdistys- ja seuratoimijat tai kouluttajat, jotka haluavat kehittää omaa osaamistaan vammaisurheilun ja -liikunnan teemoissa. SOLIA:lta voi puolestaan vuokrata välineistöä toiminnan alussa. Lisätietoja VAU:n verkkosivuilta

Kuvassa: Specialin pelaajat yhteiskuvassa HJK:n miesten ja naisten liigajoukkueiden pelaajien kanssa

Minttu Koivumäki

Markkinoinnin ja viestinnän suunnittelija