Valikko 11 / 2019

Harrastan EasySport-liikuntaa

Helsingin kaupungin liikunnan ja nuorison palvelualueet haluavat edistää yhdenvertaisuutta ja sosiaalisten suhteiden kehittymistä tarjoamalla tasapuolisia, helposti saavutettavia liikunnan harrastus- ja osallistamismahdollisuuksia. Yksi keino toimenpiteiden edistämisessä on Lasten ja nuorten aktiivisuuden askeleet -hanke. Hankkeen avulla edistetään erityisen tuen tarpeessa olevien maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten liikuntamahdollisuuksia, osallisuutta, työllistyvyyttä sekä sosiaalisten suhteiden kehittymistä liikunnan ja liikkumisen keinoin.

EasySport-erityiset, liikuntaa joka viikko

”Alakoulullamme on aloittanut syyslukukauden alkaessa EasySport-erityiset-ryhmä. Joka tiistai kehitysvammaisten iltapäivätoiminnan kautta pääsen tunniksi liikkumaan ja pelaamaan erilaisia leikkejä sekä pelejä. Ohjaajamme moikkaa minua aina meidän erikoistervehdyksellä, missä käsin tehdään joku hauska kosketus. Aluksi se oli nyrkki-tervehdys, mutta joskus se on ollut peukku-moikkaus ja viime kerralla saimme tehdä oman nimen kuultua voimamiesliikkeen. Tunnilla liikutaan paljon ja saan kertoa omia ehdotuksia, jotka ohjaaja usein muuttaa useiksi erilaisiksi peleiksi ja leikeiksi. On ihanaa, kun saan itse vaikuttaa tunnin sisältöön ja pääsen harrastamaan omien kaverien kanssa, tutussa ilmapiirissä opettajien ja avustajieni tukemana Minusta tuntuu, että onnistun kaikessa useasti ja siitä tulee minulle hyvä mieli.”

EasySport-erityiset ovat Helsingin kaupungin järjestämiä liikuntaryhmiä. Ne sijoittuvat suurelta osin kehitysvammaisten iltapäivätoimintaan. Ryhmät järjestetään koulujen ja oppilaitosten tiloissa. Osallistuminen on tehty mahdollisimman helpoksi. Liikunta tapahtuu usein juuri ennen kotiin lähtöä. Syksyllä 2019 EasySport-erityiset ryhmiä pyörii 13 eri puolilla Helsinkiä. Niiden ohjaamisesta vastaavat Helsingin kaupungin liikuntapalveluiden ohjaajat ja yhteistyökumppanina toimivan yhteistyöseuran Tapanilan Erän Karaten ohjaajat. Toiminta on kysyntälähtöistä ja sitä ollaan lisäämässä keväälle 2020. Monipuoliset motoristen taitojen kehittämisen ympärille rakennetut tunnit suunnitellaan kauden alussa lasten ja nuorten kanssa toimivien aikuisten kanssa. Tuntien sisällöissä huomioidaan lasten toiveita koko ajan.

EasySport-viikot, tapahtumia koululaisten loma-ajalla

”Hiihtoloma lähestyy, jee. Olen saanut EasySport-ohjaajaltani tiedon hiihtolomaviikon tapahtumasta EasySport-viikosta. Pääsen perheeni kanssa Kisahallille ainakin kolmena päivänä näyttämään taitojani ja omaa harrastustani. Odotan myös näkeväni omaa lemppariohjaajaani. Olen puhunut hänestä paljon sisaruksilleni ja vanhemmilleni. Tiedän jo viime syyslomalla EasySport-viikolla käyneenä, että Kisahallilla pääsee tekemään monta tuntia kaikkia kivoja lajeja. Toivottavasti siellä olisi taas jotain kivoja kisoja. Viime vuonna voitin sieltä Helsinki-heijastinrepun, mitä olen pitänyt pyörätuolissani liikuntakassina. Sain myös uuden kaverin sieltä, jonka kanssa pelasimme pingistä ja pyörätuolikoripalloa. EasySport-viikot ovat osana meidän perheen lomaperinnettä.”

EasySport-viikot ovat Helsingin kaupungin järjestämiä matalan kynnyksen, maanantaista perjantaihin klo 11.00–14.00 kestäviä loma-ajan tapahtumia. Niitä on järjestetty vuodesta 2010 asti. EasySport-viikoilla tarjotaan lajikokeiluja matalalla kynnyksellä, elämyksiä loma-ajoille ja esitellään muita viikoittaisia toimintoja. EasySport-viikoilla liikuntapalvelut järjestävät yhteistyökumppaneiden kanssa monipuolisesti erilaisia lajikokeilupisteitä alakouluikäisille lapsille ja heidän perheilleen. Tapahtumiin pääsee edullisesti liikuntapaikan normaalilla sisäänpääsymaksulla.

Liikunta ja urheilu, tapahtumista kipinä urheilun pariin

”Koulumme yleisurheilupäivä on taas Liikuntamyllyssä. Olen harjoitellut viime vuonna täällä olleita lajeja ja odotan innolla pääseväni näyttämään nopeuteni pyörätuolikelauksessa ja heittolajeissakin uskon luokkalaisteni yllättyvän tuloksista. Liikunta on todella kivaa ja nykyään en enää tule niin pahalle tuulelle siitä, jos en voita, kun ennen tulin. Olen oppinut ymmärtämään liikunnan ja urheilun eron niin, että liikunnassa yritetään aina pitää hauskaa liikkuessa, ja urheillessa näissä kisoissa puolestaan pidetään hauskaa yrittäessä voittaa muut kilpailijat. Edelleen, jos en voita, se harmittaa, mutta nykyään huomaan, että minun pitää vaan harjoitella enemmän, että saan parempia tuloksia.”

Oppilasurheilu järjestää Helsingin kaupungin liikuntapalveluiden ja VAU:n kanssa yhteistyössä Soveltavan liikunnan yleisurheilupäivän joka vuosi. Matalan kynnyksen kisailut on rakennettu Junior Gamesin pohjalta muodostuvien lajien ympärille. Tapahtumassa oppilaat pääsevät kokeilemaan muun muassa heittolajeja, juoksua/kelausta, pyörätuoli-/pujottelurataa sekä hyppyjä eri tavoin. Syksyllä 2019 mukaan otettiin pyörätuolikoripallo, jonka avulla lisättiin vammaisurheilun mahdollisuuksia yksittäisellä lajipisteellä. Pisteellä annettiin neuvoja lajista kiinnostuneille.

Hankkeesta lisävauhtia toiminnan lisäämiseen

Lasten ja nuorten aktiivisuuden askeleet -hanke on mahdollistanut Helsingin kaupungin liikuntapalveluiden kotouttamiseen ja soveltavaan liikuntaan kohdistuvien toimintojen järjestämisen lapsille ja nuorille. Hankkeeseen on saatu rahoitusta Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. Hankkeen ansiosta muun muassa yllä kuvattuja toimintoja ollaan oltu rakentamassa ja lisäämässä. Lisäksi hanke on toiminut yhteistyössä esimerkiksi Suomen Taitoluisteluliiton kanssa. Liiton kanssa järjestettiin Koko Suomi luistelee -tapahtumaan soveltavan liikunnan päivä Oulunkylän tekojäälle.

Haetaan yhteistyökumppaneiksi kiinnostuneita

Ota yhteyttä, jos olet esimerkiksi seuran kautta kiinnostunut yhteistyöstä Helsingissä järjestettävään toimintaan. On mahdollista löytää EasySport-erityiset-ryhmä tai tapahtumayhteistyö tulevaisuudessa.  

Lisätietoja: Juhana Harlin, puh. +358 40 1845 993
Lasten ja nuorten aktiivisuuden askeleet, Helsingin kaupungin liikuntapalvelut
www.easysport.fi

Teksti ja kuvat: Juhana Harlin