16.1.2024

Henni Aro on aloittanut tammikuussa ESLUn seuratoiminnan koordinaattorina. Vahvan seurataustan omaavan Aron tärkeitä arvoja ovat vastuullisuus ja urheilijalähtöisyys kaikessa seuratoiminnassa. Hän odottaa innolla ESLUn alueen seuroihin tutustumista ja yhteistyön alkamista.

- Taustani on vahvasti seuramaailmassa ja olen ennen ESLUun siirtymistäni toiminut useammassa eri voimisteluseurassa niin päätoimisena- kuin tuntityöntekijänä. Vahvan seurataustani ansiosta koen tunnistavani hyvin seurojen erilaiset toimintatavat ja arkitoiminnan haasteet. Odotan innolla, että pääsen hyödyntämään aiempaa työtaustaani ja kokemustani seurojen kehittämisessä ja eteenpäin viemisessä, toteaa Seinäjoelta kotoisin oleva Aro.

Vahvan seuratoimintataustan lisäksi Arolle on Liikunnan aluejärjestöjen toiminta tuttua. Keski-Suomen Liikunta, KesLi tuli Arolle tutuksi Jyväskylässä opiskellessaan, ja Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu, PLU yhteistyöstä nuorisovalmennuspäällikön roolissa Seinäjoen Voimistelijoista.

Aro opiskeli Jyväskylässä liikuntabiologian laitoksella valmennus- ja testausoppia sekä biomekaniikkaa. Tuolta ajalta taskuun jäi liikuntatieteiden kandin paperit. Lisäksi Aro on suorittanut valmentajan erikoisammattitutkinnon kolmen kampuksen urheiluopistolla.

- Koen tärkeiksi arvoikseni vastuullisuuden ja urheilijalähtöisyyden kaikessa seuratoiminnassa. Uskon, että meillä on hieno mahdollisuus viedä yhdessä näitä arvoja eteenpäin Etelä-Suomalaisessa urheiluseurakentässä. Odotan innolla, että pääsen sisään ESLUn toimintaan ja tutustumaan lähemmin toiminta-alueen seuroihin, iloitsee Aro.

Aro toimii Sari Kuosmasen opintovapaan sijaisena.

Lisätietoja ja yhteydenotot: Henni Aro, puh. 040 450 1950