30.1.2023

Yhteiskunnassa on tapahtunut suuria äkillisiä muutoksia, jotka vaativat urheiluseuroiltakin reagointia. Perinteiset toimintamallit eivät enää välttämättä toimi ja odotukset urheiluseuroille ovat kasvaneet. Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry ja Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry järjestävät urheiluseuroille suunnatun seminaariristeilyn Tallinnaan 17.–18.3.2023.

Tule kuulemaan asiantuntijoiden näkemyksiä ja keskustelemaan muiden seuratoimijoiden kanssa seuratoiminnan tulevaisuudesta ja mahdollisuuksista. Hankenin johtamisen professori Janne Tienari saapuu seminaarin asiantuntujaksi aiheella Johtamisen tulevaisuus. Tienari avaa ajatuksiaan aiheestaan.

Millaiset teemat johtamisen parissa tutkijaa erityisesti tällä hetkellä kiinnostaa?

Minua on aina kiinnostanut kaikki se kummallinen, mitä ihmiset keksivät tehdä yhdessä. Ja erityisesti se, miten sitä voi yrittää johtaa. Nyttemmin olen pureutunut muun muassa erilaisuuksien johtamiseen. Sen lähtökohtana on aina yhteistoiminta ja ymmärrys siitä, mitkä erilaisuudet juuri omassa yhteisössä ovat tärkeitä.

Ihmelääkkeiden sijaan korostaisin uteliaisuutta, kuuntelua sekä herkkyyttä ihmisten erilaisille osaamisille ja elämäntilanteille. Ihmiset arvostavat johtamisessa aina myös johdonmukaisuutta ja oikeudenmukaisuutta.

Vaikka maailmasta on tulossa yhä monimutkaisempi, ihmiset eivät aina kykene sopeutumaan samaan tahtiin. Yhteisöissä tulee aina olemaan ristiriitoja ja jännitteitä.

Johtaminen edellyttääkin tasapainottelua monien erilaisuuksien ja johtamisen tapojen välillä. Johtamisen ytimessä on kuitenkin aina erilaisten osaajien joukkuepeli, oli kokoonpano millainen tahansa. Tämä ei ole rakettitiedettä. Mielestäni johtaminen on lopulta varsin maalaisjärkistä työtä.

Oma suhde liikuntaan ja urheiluun / urheilujohtamiseen?

Pelasin 40 kiloa sitten koripalloa. Ja ryhdyin valmentajaksi tosi nuorena. Siksi etsin edelleen inspiraatiota joukkuepeleistä myös johtamisen ymmärtämiseksi.

Sittemmin olen kunnostautunut vain kuntoilijana ja innokkaana penkkiurheilijana. Rakastan jalkapallon katsomista. Myös koripallo kelpaa edelleen, ja esimerkiksi yleisurheilu. Ja erityisesti arvokisoissa seuraan myös monia muita lajeja.

Urheilujohtamista olen seurannut sivusta vuosikymmenien ajan. Olisi helppo ulkopuolelta osoittaa johtamista sormella. Täytyy kuitenkin muistaa, että urheilujohtaminen on todella haastavaa. Seuroissa muun muassa vapaaehtoiset tuovat johtamiselle aivan erityisiä haasteita.

Uskon, että urheilujohtamisessa on paljon hajontaa. Suomessa on paljon todella hyvää johtamista. Mutta sitten on myös niitä tumpeloita.

Millaisia muutoksia ennakoit urheilujohtamiseen?

Urheilun ja urheilujohtamisen on muututtava maailman mukana. Monet ongelmat ja epäonnistumiset johtuvat siitä, että yritetään väkisin elää menneisyydessä.

Eteenpäin katsovalla johtamisella on myös se hyvä puoli, että päästään mukaan muuttamaan maailmaa. Ei siis vaan mukauduta siihen, mitä muut tekevät. Ollaan mukana näyttämässä suuntaa, määrittämässä pelikenttää ja pelin sääntöjä.

Uskon, että tuo erilaisuuksien johtaminen tulee olemaan yksi keskeisimmistä mahdollisuuksista myös urheilujohtamisessa. Se saa erilaisia muotoja eri yhteyksissä, mutta herkkyys erilaisuuksille on voimavara.

Tule mukaan Seuratoiminta muutoksen laineilla -seminaariin

Millainen on elinvoimainen urheiluseura tulevaisuudessa? Mitä urheilujohtamiselta vaaditaan tulevaisuudessa? Miten saamme harrastajat palaamaan seuroihin? Mitä seurat voivat tarjota vastaukseksi liikkumattomuuden haasteeseen? ​Miten varmistamme urheilijoillemme hyvät edellytykset kasvaa ja loistaa? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdimme seminaarissa.

Tienarin lisäksi asiantuntijoina toimivat Koripalloliiton toimitusjohtaja Kati Packalén, opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Sari Virta, LCS Partnersin toiminnanjohtaja Henrietta Aarnikoivu sekä Oulunkylän Kiekko-Kerhon valmennuspäällikkö Pasi Andersson.

Lue lisää ohjelmasta ja seminaarin hinnoista ESLUn tapahtumakalenterista. Ilmoittaudu mukaan seminaariin 23.2.2023 mennessä.