Valikko 7 / 2020

ESLUn klubitoiminta käynnistää syksyn koulutukset

Koulutustoiminta on ESLUn keskeinen tuki paikallistasolle. Tavoitteenamme on turvata liikunta- ja urheilutoimijoiden peruskoulutus alueella. ESLU kouluttaa, tukee ja konsultoi toimijoita vastaamaan liikunnan ja urheilun yhä vaativampiin odotuksiin. Syksyn koulutustoiminta starttaa elokuun lopussa ja kauteen on valmistauduttu kouluttamalla omia kouluttajia ja kiinnittämällä huomioita koronan tuomiin erityistoimenpiteisiin.

ESLUn koulutustiimi (kuvassa) kouluttautui elokuun alussa Liikunnan aluejärjestöjen koulutuspäivillä Varalan Urheiluopistolla. Koulutuspäiville saapui lähes 120 kouluttajaa 15:sta Liikunnan aluejärjestöstä. Yhdessä haettiin viimeisimmät vinkit ja uusimmat ideat tuleviin koulutuksiin.

- Varalassa tapasimme kollegoita ympäri Suomen, lisäsimme omaa osaamistamme, saimme uusia ajatuksia ja kävimme läpi uudet koulutukset. Koulutusviikonloppu oli kaiken kaikkiaan loistava syykauden avaus. Syksyn koulutuskalenterista löytyykin uusia koulutuksia varhaiskasvatukseen, kouluille ja oppilaitoksille, seuratoimintaan sekä lasten, nuorten ja aikuisten ohjaajille ja valmentajille. Uusista koulutuksista esimerkkinä aloitteleville tai nuorille ohjaajille suunnattu Lasten Liike -koulutus, josta saa perustiedot ja runsaasti käytännön työkaluja kaikille avoimen ja innostavan harrastustoiminnan suunnitteluun, kertoo ESLUn lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä Sari Lähdesmäki.

Koulutuksissamme huomioidaan THL:n suositukset ja seuraamme koronatilanteen kehittymistä. Olemme kiinnittäneet huomiota muun muassa koulutusten toiminnallisiin osuuksiin ja tehneet niihin tarvittavia muutoksia. Tarvittaessa osa koulutuksista on siirrettävissä myös webinaariksi.

Seuratoiminnan koulutuksissa ammattilaiset kohtaavat yli lajirajojen

Klubitoiminta tarjoaa seuratoimijoille yhteisen keskustelufoorumin yli lajirajojen. Lisäksi tilaisuuksissa kouluttaudutaan ja saadaan tukea kollegoilta. Syyskauden starttaa seurojen puheenjohtajille suunnattu Pj-klubi (20.8.), jossa pohditaan tällä kertaa koronan tuomia oppeja ja vaikutuksia seuratoimintaan.

Valmentajien ja ohjaajien on puolestaan mahdollisuus suorittaa koko VOK-1-koulutuskokonaisuus syksyn aikana. Koulutuksissa käsitellään muun muassa oppimista ja opettamista harjoitustilanteissa, tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä psyykkisiä ja sosiaalisia ominaisuuksia harjoittelussa. Koulutuskokonaisuuksien aloituspäivä on 5.9. Lisäksi järjestämme ohjaajille ja valmentajille suunnattuja täydentäviä koulutuksia muun muassa lasten kohtaamisesta harjoitustilanteessa, kehonhuollosta ja palautumisesta sekä yli 50-vuotiaiden ohjaamisesta.

Liikuntaleikkikoulun toiminnasta kiinnostuneiden seurojen kannattaa ilmoittaa ohjaajia mukaan Liikkarin ohjaajakoulutukseen 29.–30.8. Koulutuksen yhteydessä ohjaat saavat erittäin monipuolisen ohjaajakansion, josta löytyy valmiita tuntimalleja kolmelle ikäluokalle. Toiminta voidaan käynnistää seuroissa, joiden ohjaajat ovat suorittaneet kyseisen koulutuksen.

Koulutusten sisältöihin voi tutustua tarkemmin ESLUn sivuilla. Kaikkia koulutuksia on mahdollisuus tilata myös räätälöityjä juuri teidän tarpeisiinne.
Avoimet koulutukset löytyvät tapahtumakalenteristamme.

Lisätietoja:
Ekman Kari, seuratoiminnan kehittäjä, puh. 050 407 7119  
Nieminen Tarja, nuorisopäällikkö, puh. 0400 894 559
Palkama Merja, aikuis- ja terveysliikunnan kehittäjä, puh. 040 595 4195

Kuvituskuva: Pixabay