Valikko 6 / 2017

Kannusta mua -kampanja tehdään yhdessä!

"Junnufutiksessa ei ole mitään tärkeämpää kuin hyvän ilmapiirin vaaliminen ja lasten itsetunnon tukeminen", toteaa Kannusta mua -kampanjan vetäjä Silja Ranta painokkaasti. Hän työskentelee seurakehityspäällikkönä Palloliiton Helsingin piirissä, jossa lanseerattiin viime vuonna ainutlaatuinen kampanja hyvän ilmapiirin varmistamiseksi lasten jalkapallossa. Tänä keväänä sama toteutetaan valtakunnallisesti yhteistyössä Palloliiton ja Telian kanssa.

Kannusta mua -kampanjassa keskiössä ovat seurat ja siihen on helppo lähteä mukaan. Palloliiton kampanjasivuilta löytyvät kätevästi monipuoliset materiaalit, joita kaikki voivat käyttää. Sivuilta löytyvät muun muassa visuaalinen ”tiekartta”, miten kukin voi osallistua kampanjaan sekä paljon ideoita Kannusta mua -teeman käsittelyyn. Vaikuttavuuden kannalta tärkeintä on, että seurat ja joukkueet miettivät omaa arvomaailmaansa jatkuvasti ja turvaavat positiivisen toimintaympäristön niin pelaajille kuin lukuisille vapaaehtoisille. Kampanjaan on ilmoittautunut mukaan jo 70 jalkapalloseuraa. Seurojen lisäksi vajaa 40 yksittäistä joukkuetta haluaa olla mukana vahvistamassa positiivista ilmapiiriä junnufutiksessa.

Yksi mukana olevista seuroista on Hämeenlinnan Jalkapalloseura tyttöfutiskoordinaattori Kai Savonniemen johdolla.

"Kannusta mua -kampanja sopii hyvin seuramme arvoihin ja valmennusfilosofiaan, joten mukana oleminen on luonnollista. Kampanja vahvistaa seuramme positiivista toimintatapaa ja antaa lisävirikettä päivittäiseen tekemiseen. Kannusta mua -ilme näkyy tapahtumissamme ja kampanjan sanoma siirtyy suoraan käytäntöön. Vanhemmat kannustavat hienosti, eivätkä puutu pelin yksityiskohtiin, vaan nauttivat junioreiden hyvistä suorituksista. Lisäksi näkee, että myös valmentajat ovat hengessä mukana ja tarkastelevat omaa toimintaansa kampanjan innoittamana", kertoo Savonniemi.

Myös Musan Salama Porista on mukana hyvän futisfiiliksen varmistamisessa. ”Aihe on tärkeä nostaa keskiöön ja kampanja antaa seurallemme uudenlaista näkyvyyttä. Olemme ylpeitä sanoessamme, että olemme mukana tässä yhdessä muiden seurojen kanssa. Kampanja antaa myös tukea, jos arvojamme tai toimintatapojamme kyseenalaistetaan”, kertoo seuran nappulafutispäällikkö Siiri Lilja.

Seurat voivat vapaasti valita, millä tavoin ja kuinka aktiivisesti ovat mukana: ”HJS:ssa Kannusta mua -teema oli vahvasti esillä eri tapahtumissa banderollein ja julistein. Lisäksi vanhemmille jaettiin myös Paras kannustaja -kortteja ja heräteltiin heitä näin miettimään omaa rooliaan hyvän ilmapiirin varmistamisessa. Nostamme kampanjaa esiin aktiivisesti myös somessa”, lopettaa hyväntuulinen Savonniemi.

Kampanja-aika: 8.5.–11.6.2017
Kampanjasivut: www.kannustamua.fi
Facebook: Futisperhe
Instagram: @kannustamua
Aihetunniste: #kannustamua
Lisätiedot: Silja Ranta, silja.ranta(at)palloliitto.fi