Valikko 4 / 2019

Sports Club for Health valittiin Erasmus+ menestystarinaksi

Olympiakomitean johtama Sports Club for Health -hanke on valittu Erasmus+ -ohjelman Success Storyksi eli menestystarinaksi. Hankeille myönnetään useimmiten Good Practice -tunnustuksia, mutta menestystarina -tunnustuksia myönnetään vain vajaalle 10 prosentille hankkeista. Valinnan tekee EU-komissio.

– Oli todella yllätys, että saimme arvokkaan tunnustuksen tehdystä työstä ja tämä on Suomelle hankkeen vetäjänä hieno asia, iloitsee Olympiakomitean asiantuntija, hankkeen johtaja Ulla Nykänen.

Suomessa Sports Club for Health -periaatteet terveyttä edistävästä liikunnasta on viety käytäntöön urheiluseuroihin asti.

– Sports Club for Health laatutekijät ovat mukana ja sisällä seurojen laatuohjelmassa, Tähtiseura-ohjelmassa. Tällä tavalla asiaa toteutetaan käytännössä meidän 500 Tähtiseurassa joka päivä, Nykänen kertoo.

Sports Club for Health ja Suomen malli yhtenä esimerkkinä ovat herättäneet myös kansainvälistä kiinnostusta.

– Mallia on esitelty Kansainväliselle Olympiakomitealle ja ENGSO:n tilaisuudessa Euroopan eri urheilun kattojärjestöille, lajiliitoille ja kansallisille olympiakomiteoille. Tähtiseura-ohjelman kautta seurat ovat vahvasti edistämässä liikunnallista elämäntapaa, Nykänen vakuuttaa.

Sports Club for Health -hankkeen tavoitteena oli tuoda käytäntöön uusia toimintamalleja urheiluseuroille terveyttävä edistävän liikunnan toteuttamiseen kaikilla ikäryhmillä. Hankkeessa myös eri lajit tunnistivat lajinsa terveysvaikutuksia. Hanke toteutettiin seitsemässä maassa ja mukana oli 19 partneria vuosina 2015-2017.

– Iso konsortio oli kyseessä ja toki matkan varrella oli haasteita. Esimerkiksi maiden liikuntakulttuurien eroavaisuudet vaikuttivat hankkeen etenemiseen, mutta kun opimme toisiltamme, saimme asiat ratkaistua, toteaa hankkeen projektikoordinaattori, Liikunnan aluejärjestöjen erityisasiantuntija Timo Hämäläinen.

Mukana yhteistyössä Suomesta olivat Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu, Uimaliitto, Voimisteluliitto, Ratsastajainliitto, Nyrkkeilyliitto, Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu, Jyväskylän Yliopisto sekä Turun Yliopisto.

– Olemme päässeet hyvään alkuun Sports Club for Health -periaatteiden levittämistyössä, ja sitä jatketaan edelleen myös tulevissa hankkeissa, Hämäläinen sanoo.

Sports Club for Health -hankkeen verkkosivuilta löytyy paljon tietoa ja työkaluja päättäjille, lajiliitoille/aluejärjestöille ja urheiluseuroille terveyttävä edistävän liikunnan toteuttamiseen.


Lataa suomenkielinen Sports Club for Health - Ohjeistusta urheiluseuroille terveysnäkökulman hyödyntämiseen -opas tästä.