Valikko 4 / 2022
Tarjoa liikuntaa senioreille -teksti

Ikääntyneistäkö seuran uusi kohderyhmä?

Ikiliikkuja innostaa liikkeelle -viestintäkampanja näkyy ja kuuluu huhtikuussa. Tavoitteena on muistuttaa ikääntyneitä liikkumisen merkityksestä. Kampanjan taustalla ovat Ikäinstituutti sekä sen kumppanijärjestöt. Nyt on hyvä hetki nostaa myös seurojen senioritoimintaa esiin.

Ikiliikkuja-viestintäkampanja haluaa pysäyttää viestin näkijät ja kuulijat liikunnan esteiden äärelle ja miettimään, miten esteitä voitaisiin taklata. Millaisia helppoja keinoja olisi lisätä arkeen liikettä?

Kampanjaviestejä tullaan näkemään sosiaalisessa mediassa, järjestöjen eri viestintäkanavissa sekä mainoksina lehdissä, verkossa ja radiossa.

Kun iäkkäitä kannustetaan liikkumaan, on hyvä hetki pysähtyä miettimään myös tätä kohderyhmää seuratoiminnan näkökulmasta. Mitä mahdollisuuksia tämä kasvava joukko voisi tuoda toimintaan?

Ikäinstituutin Voimaa vanhuuteen -ohjelman suunnittelija Saila Hänninen muistuttaa vanhuskuvan muuttumisesta.

- Ikääntyneet ovat yhä moninaisempi joukko. On paljon aktiivisia, osallistuvia ja moneen kykeneviä iäkkäitä, jotka haluavat toimia yhteisössä.

Hänninen on tulossa 25.4.2022 pidettävään ESLUn teemailtaan alustamaan seuratoiminta ja ikääntyneet -teemaa. Lue lisää ESLUn maksuttomasta teemaillasta ja ilmoittaudu mukaan.

- Ikääntyneiden kohderyhmää voi lähestyä monenkin roolin kautta. Löytyisikö tästä joukosta niin liikkujia, ohjaajia kuin vapaaehtoistyöhönkin toimijoita? Monella olisi aikaa ja haluja toimia ja löytää oma yhteisö. Harva kuitenkaan suoraan ilmoittautuu toimintaan, vaan heitä pitää etsiä ja vähän houkutella, Hänninen toteaa.

Ennakkoluulottomia kokeiluja

Ikääntyneiden toiminta voi sopia hyvin esimerkiksi seuroille, joilla on omia tiloja. Tilat ovat usein päivällä tyhjillään ja eläkeläisillä on silloin aikaa liikkua.

Moni tuudittautuu siihen, että kaupunki hoitaa ikääntyneet.

- Kaupungin tarjoama lajikirjo on usein suhteellisen suppeaa. On kuntosalia, vesijuoksua ja seniorijumppaa. Seuroilla on mahdollisuus laajentaa tarjontaa, Hänninen kannustaa uusiin kokeiluihin.

Ikääntyneiden tavoittamisessa Hänninen kehottaa etsimään uusia kumppaneita, esimerkiksi järjestöjä ja palvelukeskuksia.

- Ja kannattaa heti alussa olla yhteydessä myös kaupungin liikuntatoimeen.

Hyödynnä kampanjamateriaalit ja liikuntaohjelmat

Nyt käynnissä olevan Ikiliikkuja-kampanjan viestintämateriaalit ovat seurojen käytössä Liikunnan aluejärjestöjen ja Olympiakomitean kumppanuuksien kautta. Kampanjaan on tuotettu seitsemän erilaista arkiliikuntaan kannustavaa ”Ei huolta” -viestiä sekä neljä infograafia. Niitä voi julkaista omilla sometileillä ja lisätä tekstiin oman seuran näkökulmaa ja toiminnan markkinointia. Toinen erinomainen kampanjamahdollisuus on elokuussa viikolla 34, jolloin kampanja uusitaan ja syksyn toimintaa on hyvä aika markkinoida.

Sosiaalisen median julkaisuissa kannustamme käyttämään tunnisteita #LisääVoimaaVuosiin ja #Ikiliikkuja.

Kampanjassa on lisäksi tuotettu uusia liikuntaohjelmia. Videot ja kirjalliset liikeohjelmat löytyvät voima- ja tasapainoaiheiselta voitas.fi -sivulta.

Kesällä on luvassa lisää materiaaleja: ”liikuntavälipaloja” ikääntyneiden toimintaan ja sovellettu futistreeni.

Teksti: Sanna Mönkkönen, Ikäinstituutti