Valikko 5 / 2017

JIIHAA – Veneilykoulussa on kivaa!

Kahdeksanvuotias Sara on yksi Suomen Moottoriveneklubin (SMK) Lasten ja Nuorten Veneilykoulun innokkaista ”koululaisista”. JIIHAA – on hänen huutonsa, kun kaasukahvat painuvat alas ja rib-vene nousee liukuun vauhdin kasvaessa yli kahdenkymmenen solmun.

Pelkkää hurjastelua Veneilykoulu ei kuitenkaan ole. SMK:n Lasten ja Nuorten Veneilykoulu aloitti toimintansa neljä vuotta sitten. Taustalla oli idea uudenlaisesta veneilykoulutuksesta lapsille.

Lapsille on perinteisesti tarjottu veneilyn maailmassa lähinnä vain optimistipurjehdusta ja kilpapurjehtijan polkua. Veneily on kuitenkin paljon muutakin. Miksi lapsille ei opetettaisi koko veneilyn kirjoa ja tarjottaisi monipuolisia vene- ja luontoelämyksiä?

Navigoinnista ensiapuun

Veneilykoulun ideana on kasvattaa lapsista ja nuorista vastuullisia veneilijöitä, jotka osaavat liikkua merellä ja järvillä turvallisesti kaikissa keliolosuhteissa. Veneilykoulussa opetellaan merimerkkejä, kompassin käyttöä, kartanlukutaitoa, maisemanavigointia, koordinaatistoa sekä tietysti veneen hallintaa, solmuja ja laituriin ajoa. Lapset oppivat myös hätätilannetoimintoja, avun hälyttämistä, ensiaputaitoja ja toimimista tilanteessa, jossa kaveri joutuu veden varaan.

Toimintamme runko koostuu avovesikautena pyörivästä säännöllisestä viikkotoiminnasta. Ryhmiä kokoontuu kolmena eri iltana viikoittain, alkaen alkeisryhmästä aina jo vuosia mukana olleiden konkareiden ryhmään. Illat koostuvat sekä teoriataitojen opettelemisesta että vesillä liikkumisesta. Jokaisena iltana menemme merelle. Veneinä käytämme turvallisia Brigin rib-veneitä, joilla veneilyn perustaitoja on hyvä harjoitella eri sääolosuhteissa. Veneen kulusta vastaa aina veneessä mukana oleva ohjaaja, mutta lapset siis pääsevät alusta asti itse ajamaan ja navigoimaan.

Kesällä Veneilykoulu järjestää päiväleirejä seuran kotisatamassa Lauttasaaressa. Talvella järjestetään Vesipelastuskursseja, joilla harjoitellaan vesipelastustaitoja uimahallissa sekä vahvistetaan uimataitoa.

Kauden huipentumana järjestämme mukana oleville lapsille kolmipäiväisen saarileirin, jossa lapset pääsevät leiritunnelman ohella nauttimaan vesielämästä paitsi moottoriveneillä, myös purje- ja matkaveneillä. Leiri huipentuu yöretkeen, jossa kokevat käytännössä, miltä tuntuu liikkua pimeällä merellä.

Koulutusta aikuisikään asti

SMK:n Lasten ja Nuorten Veneilykoulu on osa Suomen Purjehdus- ja Veneily ry:n menestysseurahanketta. Lapsille annettava koulutus on sisällöltään samaa kuin aikuisillekin annettava veneilyopetus. Veneilykoulussa opetuksen muoto vain on käännetty lapsille sopivaksi.

Tavoitteemme on, että lapsi ollessaan mukana Veneilykoulussa, tulee käytännössä pikkuhiljaa suorittaneeksi aikuisille suunnatun Veneilijän perustutkinnon noin 15-vuotiaana. Tämän jälkeen, jos intoa riittää, voi nuori jatkaa veneilyä ja suorittaa Venepäällikkötutkinnon, joka antaa mahdollisuuden hakea Kansainvälistä huviveneenkuljettajan kirjaa Trafilta.

Lisätietoa Lasten ja Nuorten Veneilykoulusta löydät osoitteesta www.smkfmk.fi/juniorit.

Teksti: Timo Kivioja, Veneilykoulun koulutuspäällikkö, Suomen Moottoriveneklubi