Valikko 5 / 2020

Häirintävapaa urheilu -webinaarit 6.5. ja 14.5. antavat seuroille valmiuksia ennaltaehkäisevään työhön ja asioihin puuttumiseen

Urheilun eettiset kysymykset ovat nousseet viime aikoina esille tuon tuosta. Otsikoita on ollut kiusaamisesta, häirinnästä ja epäasiallisesta käytöksestä. Suomen urheilun eettinen keskus SUEK järjestää toukokuussa kaksi maksutonta webinaaria aiheesta Häirintävapaa urheilu. Koulutuksen tarkoituksena on lisätä urheiluseurojen valmiutta ennaltaehkäistä ja puuttua niin häirintään kuin muuhun epäasialliseen käytökseen.

ESLUn seuratoiminnan kehittäjä Kari Ekman on tyytyväinen, että SUEK järjestää aiheesta webinaareja. Ekmanin mukaan olisi hyvä, että seurojen hallinto sitoutuisi ennaltaehkäisevään työhön.

- Valitettavan usein aihetta käsitellään seuroissa vasta sitten, kun jotain on tapahtunut. Vieläkin saatetaan ajatella, ettei meidän lajissamme tai seurassamme tapahdu mitään sellaista, mitä lehtien sivuilta on saanut lukea. Asioiden esille tuominen ei ole helppoa, mutta mitä enemmän pystymme asioista puhumaan sen parempi. Erityisen tärkeänä pidän sitä, että seuroissa osattaisiin toimia ennaltaehkäisevästi. Suosittelen seuroja todella osallistumaan isommallakin porukalla toukokuun webinaariin ja myös syksyn tilaisuuteen, sanoo Ekman.  

SUEKin Maksuton Häirintävapaa urheilu -webinaari järjestetään kaksi kertaa: keskiviikkona 6.5. klo 17.00–19.00 ja torstaina 14.5. klo 17.00–19.00. Koulutus on suunnattu urheiluseurojen hallituksen jäsenille ja hallinnon työntekijöille sekä valmentajille ja ohjaajille. Koulutussisältö on molemmissa webinaareissa sama ja mukaan pääsee edellisten linkkien kautta.

Kevääksi suunniteltu koko maan kattava koulutuskiertue peruuntui vallitsevan tilanteen vuoksi. Kiertue starttaa käyntiin syksyllä ja ESLUn alueella Häirintävapaa urheilu – ennaltaehkäisy ja tapauksiin puuttuminen urheiluseuroissa -koulutus järjestetään 2.9. Syyskuun koulutus on hieman toukokuun webinaaria kattavampi ja mukana on myös seuraesimerkki. SUEK järjestää koulutuskiertueen yhteistyössä Liikunnan aluejärjestöjen, Väestöliiton ja Olympiakomitean kanssa.

Häirintä suomalaisessa kilpaurheilussa -tutkimus julkaistaan syksyllä

SUEK käynnisti loppuvuodesta 2019 laajan tutkimuksen häirinnästä urheilussa. Kyselyyn vastasi yli 9 000 urheilijaa, joista naisia oli noin 4 700 ja miehiä 4 200. Tutkimustulosten julkaisu siirtyy vallitsevan tilanteen vuoksi toukokuusta alkusyksyyn.

Tarkoituksena on tutkia, ilmeneekö kilpaurheilussa häirintää: millaista mahdollinen häirintä on ollut ja ketkä mahdolliseen häirintään ovat syyllistyneet. Tutkimuskohteena ovat lajiliiton alaiseen kilpaurheilutoimintaan osallistuvat urheilijat sekä SM-liigajoukkueiden pelaajat. Tutkimukseen osallistuvat lisenssikilpaurheilijat ovat vähintään 16-vuotiaita eli vuonna 2003 syntyneitä tai sitä vanhempia.
 
- Hienoa, että urheilijat kokivat aiheen tärkeäksi ja vastasivat kyselyyn. Tutkimustulokset antavat uutta tietoa seksuaaliseen ja sukupuoleen perustuvasta häirinnästä suomalaisessa kilpaurheilussa. Jo nyt analysoitujen tulosten perusteella voidaan sanoa, että naisurheilijat kokevat sukupuoleen perustuvaa häirintää huomattavasti miesurheilijoita enemmän. Seksuaaliseen ja sukupuoleen perustuvien häirintä kokemusten ja havaintojen määrä kasvaa sen mukaan, mitä korkeammalla tasolla kilpaillaan. Tulokset ovat myös linjassa aiempien kansainvälisten tutkimusten havaintojen kanssa, sanoo SUEKin tutkimuspäällikkö Nina Laakso SUEKin julkaisemassa uutisessa.
 
SUEK toteuttaa tutkimuksen yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUn sekä selvitykseen osallistuvien liittojen kanssa, joita oli lähes 60.

Lisätietoja:
Koulutuskiertueesta: koulutuspäällikkö Pia Pöyhönen, puh. 050 490 9959
Tutkimuksesta: viestintäpäällikkö Susanna Sokka, puh: 040 740 7477
ESLUn syksyn koulutuksesta: seuratoiminnan kehittäjä Kari Ekman, puh. 050 407 7119

Lähde: Suomen urheilun eettinen keskus SUEK

Minttu Koivumäki

Markkinoinnin ja viestinnän suunnittelija