Valikko 5 / 2020

Yhteistyössä seurojen kanssa syntyy liikkuva Lohja

Pääkaupunkiseudun kupeesta löytyy Lohjan kaupunki, joka tarjoaa hyvät olosuhteet liikkumiselle. Kaupungissa panostetaan paikalliseen urheiluseuratoimintaan järjestämällä muun muassa seuratapaamisia yli lajirajojen. Seuratukihaun lähestyessä paikalle kutsuttiin ESLUn asiantuntija sparraamaan seuroja hakuprosessissa ja tämä tuotti tulosta.

Lohjan Liikuntakeskus Oy (LLK) vastaa Lohjan kunnallisen liikuntatoimen organisoimisesta. Liikuntakeskuksen yhtenä tehtävänä on tukea paikallista seura- ja järjestötoimintaa muun muassa liikuntatoimen avustusjärjestelmän, vakiovuorojen ja muiden tukitoimien kautta. Lisäksi LLK vastaa ulkoliikuntapaikkojen ja keskeisten sisäliikuntapaikkojen kunnossapidosta ja hallinnoinnista. Liikuntaa on tarjolla eri ikäryhmille kuntoa katsomatta ympäri vuoden.

- Meillä Lohjalla on yli 70 seuraa, joista 50–60 toimii aktiivisesti. Lapsille ja nuorille on tarjolla seuratoimintaa monissa eri lajeissa. Seurat ovat alueen suurin liikuntapalvelujen tuottaja kaupungin ohella. Meillä ei ole pääsarjatason joukkuetta tai suurseuraa, mutta sitäkin laadukkaampaa junioritoimintaa. Lohjalaiset seurat voidaan nähdä kasvattajaseuroina pääkaupunkiseudun isoille seuroille, sanoo Lohjan Liikuntakeskuksen liikuntakoordinaattori Toni Ojala.

Kaupunki haluaa tukea seurojen toimintaa

Kaupungin ja seurojen yhteistyö on lisääntynyt vuosien varrella. Liikuntapalveluiden tapahtumat toteutetaan seurojen avulla, ja Ojalan mukaan lohjalaisille liikkujille tulee noin 15 000 liikuntasuoritusta tapahtumien kautta.

- Tapahtumissa kaupunki toimii tuottajana ja urheiluseurat toteuttajina – yhdessä siis tehdään. Tapahtumissa seurat tarjoavat omaa työpanostaan lohjalaisten liikuttajina ja samalla esittelevät toimintaansa. Yhteistyö on toiminut loistavasti ja tämä on yksi syy, miksi haluamme tukea lohjalaisia seuroja erilaisin tavoin. Avustusten lisäksi tarjoamme markkinointiapua ja seurojen tarpeista räätälöityjä koulutuksia, joita on pidetty muun muassa turvallisuudesta ja ensiavusta, kertoo Ojala.

Tiivistä yhteistyötä ylläpidetään järjestämällä seuratapaamisia 2-4 kertaa vuodessa. Tapaamissa urheiluseurat ovat päässeet keskustelemaan yhteisistä asioista, ja teemat ovat kummunneet ajankohtaisista aiheista. Tilaisuuksissa on myös keskusteltu, miten kaupunki kehittää liikuntatoimintaansa ja miten seurat voivat olla tässä mukana.

Lohja tilasi seuroilleen seuratuen sparrausta ESLUsta

Ojala on lähtöisin Oulusta, joten Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu (PoPLi) oli hänelle tuttu nimi Liikunnan aluejärjestöistä. Lohjalle työn perässä muuttaneena hän halusi tutustua alueella toimivaan Liikunnan aluejärjestöön ja löysi ESLUn.

Ensimmäisellä kertaa ESLUn seuratoiminnan kehittäjä Kari Ekman kutsuttiin mukaan Lohjan seuratapaamiseen kertomaan ESLUn toiminnasta ja tarjonnasta seurakentälle. Jo silloin päätetiin yhteistyön jatkumisesta.

- Huomasimme, että viime vuonna seuratukea oli myönnetty neljälle lohjalaiselle seuralle. Halusimme tukea seurojamme järjestämällä yhteisen tilaisuuden, josta saisi lisätietoa seuratuesta ja hakuprosessista. Tässä kohtaa pyysimme Karin mukaan. Seuratapaamisessa Kari sparraili 25 eri seuraa. Tilaisuus kannatti ja uusimmassa haussa seuratukea myönnettiin kahdeksalle paikalliselle seuralle. Tämä on hyvä luku myös valtakunnallisesti, toteaa Ojala.

Ojala kehuu alueen urheiluseuroja hakemusten työstössä, mutta kokee Ekmanin avun olleen merkityksellinen. Lohjalaisille seuroille saatiin seuratuen myötä lisärahaa 74 000 euroa.

- Olihan se hienoa lukea päätöksiä, kun tukea saaneiden seurojen perässä luki Lohja. Tämä oli kiitos myös omalle tiimille. Seurat lähtivät hienosti mukaan sparraukseen ja osasivat hyödyntää myös omia osaajiaan hakemuksia kirjoittaessaan. Tukea hakiessaan seurat joutuivat miettimään omia tulevaisuuden kuvia. Heillä on nyt selkeä ajatus siitä, mitä toimintoja pääsevät kehittämään, kunhan koronan tuomista poikkeusoloista päästään eteenpäin. Toivon, että tukien tuomat positiiviset seikat näkyvät lohjalaisella seurakentällä ja tietenkin asukkaille palveluntarjonnassa, iloitsee Ojala.

Kuvat Lohjan Liikuntakeskus, kuvituskuva Pixabay

 

Minttu Koivumäki

Markkinoinnin ja viestinnän suunnittelija