Valikko 8 / 2023
Valmentaja päivä 25.9. Coaches Day -tekstit

Valmentajan päivää vietetään 25.9.

Valmentajan päivän ideana on tuoda urheiluvalmentajien arvokasta toimintaa esiin jakamalla kiitoksia sosiaalisessa mediassa ja järjestämällä pieniä yllätyksiä omille valmentajille. Päivän teemana on #kiittikoutsi, kansainvälisesti #ThanksCoach, ja se järjestetään liitettynä Euroopan urheiluviikon #beactive-toimenpiteisiin.

Suomessa on arviolta 80 000 urheiluvalmentajaa ja Euroopassa noin yhdeksän miljoonaa. Valmentajilla on valtava vaikutus elämäämme ja yhteiskuntaamme. Valtaosa valmentajista toimii vieläpä ilman korvausta vapaaehtoispohjalta. Valmentajia voi toki kiittää, vaikka jokaisena päivänä, mutta erityisen hyvä päivä kiitoksille on Valmentajan päivä 25.9.

Valmentajan päivän aloite lähti liikkeelle vuonna 2019 Suomesta, kun Suomi oli EU-puheenjohtajamaana vetovastuussa Euroopan urheiluviikosta. Aloitteen takana ovat Suomen Valmentajat, Suomen Ammattivalmentajat SAVAL, Suomen Olympiakomitea ja Valmentajuuden maailmanjärjestö ICCE (International Council for Coaching Excellence). Suomessa asiaa eteenpäin vie myös Euroopan urheiluviikon kontaktipiste opetushallitus.

Suomen Valmentajien toiminnassa Valmentajan päivä on osa Valmentajalla on väliä -kampanjan yhteydessä luotuja konkreettisia toimenpiteitä valmentajien arvostuksen kehittämiseksi. 

Miten mukaan?

Aloitteen taustayhteisöt haluavat haastaa niin yksittäiset urheilijat ja liikunnan harrastajat kuin myös organisaatiot (esim. urheilu- ja valmentajajärjestöt) niin Suomessa kuin myös muualla Euroopassa osallistumaan Valmentajan päivän viettoon itse parhaaksi katsomallaan tavalla ja jakamaan tekojaan sosiaalisessa mediassa.

Urheilijat tai liikunnan harrastajat

Nykyinen tai jo urheilemisen lopettanut urheilija voi miettiä seuraavia kysymyksiä: Mikä tekee sinun valmentajastasi erityisen? Mitä olet oppinut häneltä? Kuinka valmentajasi on auttanut sinua menestymään urheilussa ja elämässä?

Näiden kysymysten pohjalta kiitä valmentajaasi Valmentajan päivänä 25.9. Voit myös järjestää jonkin yllätyksen päivän treenin yhteydessä nykyiselle valmentajalle tai käy tapaamassa tai muutoin kontaktoi aikaisempaa valmentajaasi. Voit myös kiittää viestin tai videon muodossa.

Vanhemmat

Vanhemmat voivat miettiä seuraavia kysymyksiä: Onko lapsellani parhaillaan tai onko lapsellani ollut aiemmin hyvä valmentaja, jolle haluan välittää kiitoksia? Mikä tekee kyseisestä valmentajasta erityisen? Mitä lapseni on oppinut häneltä? Kuinka valmentaja on auttanut lastani menestymään urheilussa ja elämässä? Osuuko Valmentajan päivään jokin tapahtuma, jossa kyseinen valmentaja olisi paikalla?

Näiden kysymysten pohjalta kiitä lapsesi valmentajaa Valmentajan päivänä 25.9. Voit myös järjestää jonkin yllätyksen päivän treenin yhteydessä tai käykää lapsenne kanssa tapaamassa tai muutoin kontaktoikaa aikaisempaa valmentajaa. Voit myös kiittää viestin tai videon muodossa.

Tahot

Urheilun ja liikunnan parissa toimivat tahot voivat miettiä seuraavia kysymyksiä: Onko toiminnan piirissä valmentajia, joille haluatte välittää kiitoksia? Onko jokin erityinen valmentaja, jota olisi hyvä kiittää tahosi puolesta Valmentajan päivänä? Osuuko teemapäivään jokin tapahtuma, jossa valmentajia on koolla? Voisiko yhteisössäsi järjestää jotain valmentajille Valmentajan päivänä?

Kiittäkää toimintanne piirissä olevaa tiettyä valmentajaa tai kaikkia valmentajia Valmentajan päivänä. Järjestä jokin huomionosoitus tai tapahtuma, tai kiitä viestin tai videon muodossa.

Jaa kiitoksesi ja mahdollinen tekosi häshtägeillä #kiittikoutsi, #thankscoach ja #beactive.

Lisätietoa sekä Valmentajan päivän kuva- ja videoaineistot löydät Suomen valmentajat -verkkosivuilta.

Kuva ja lähde: Suomen valmentajat -verkkosivut