Valikko 3 / 2019

Suomeen maailmanmestaruus urheilukalastuksen World Games -kilpailuissa Etelä-Afrikassa – ESLUn Stina Koivisto mukana

Suomen naisten ja mastersien (miehet 55-65 v.) edustusjoukkueet matkasivat helmikuussa Etelä-Afrikkaan kisaamaan kilpaonginnan henkilökohtaisista ja joukkuemaailmanmestaruuksista. Kotiin tuomisina oli mastersien maailmanmestaruus henkilökohtaisessa kilpailussa sekä mastersien neljäs ja naisten viides sija joukkuekilpailussa.

Henkilökohtaisen maailmanmestaruuden voitti upealla suorituksella, voittaen oman sektorinsa molempina kisapäivinä, Seppo Pönni Lempäälästä. Joukkuetulokset olivat parhaita kautta aikojen. Pieni harmitus kuitenkin oli, että mitalisijat olisivat olleet saavutettavissa vähän paremmalla suorituksella.

Kisapaikka

Molemman kisat käytiin Vaal-joella lähellä Vanderbijlparkia. Olosuhteet ongintaan olivat erinomaiset. Sää suosi onkijoita, vain yhtenä harjoitusaamuna jouduttiin pitämään taukoa ukonilman vuoksi. Kisoissa on viikon harjoitteluaika ja kahtena päivänä ongitaan kilpaa. Harjoitusviikko oli suomalaisille hankala, kaloja saatiin vähän, eikä isoja kaloja lainkaan. Kisa-alueelle oli luvattu isojakin karppeja, mutta niitä ei montaa kisanviikon aikana nähty. Joitakin isoja kissakaloja saatiin.

Naisten kisat

Naisten ensimmäinen kisapäivä alkoi pilvisessä säässä, mutta onneksi sadetta ei päivän aikana tullut. Aamulla odotettiin innolla paikka-arvontaa, jotta päästiin roudaamaan kaikkien kilpailijoiden tavarat omiin ruutuihinsa. Kisaajan pääsevät omiin ruutuihinsa klo 8.00 ja tästä alkaa kisaan valmistautumisaika, jota on tunti 50 minuuttia. Tänä aikana on laitettava kuntoon onget, syötit ja mäskit sekä luodattava onkipaikka. Kisa käydään viidellä eri sektorilla, joissa jokaisessa on yksi edustaja kisaan osallistuvasta maasta. Tänä vuonna kisassa oli mukana 10 maata. Sektorin voittaa onkija, jolla on kilomääräisesti eniten kalaa. Kalat ongitaan neljä metriä syvään sumppuun, josta kalat punnituksen jälkeen vapautetaan takaisin. Näissä kisoissa vaakahenkilöstö tulee kisaajaan omaan ruutuun, eikä kaloja raahata vaa’an luo. Merkkiäänen soiton jälkeen kisaaja saa aloittaa mäskäämisen. 10 minuutin kuluttua onget saa laittaa veteen. Onkiaikaa on neljä tuntia.

Oma kisani alkoi hyvin ja kisa-aikana kertyi yhteensä 10 kalaa, jotka painoivat 4,096 kg. Suureksi yllätyksekseni kisan jälkeen kuulin, että voitin oman sektorini. En ollut uskoa tätä, koska onkiurani ei ole vielä kovinkaan montaa vuotta vanha, ja lajissa on vielä paljon opittavaa. Lisäksi kuulin, että myös Riitta Isokorpi oli voittanut oman sektorinsa, eli Suomi oli hienosti kakkosena ensimmäisen kisapäivän jälkeen.

Toinen kisapäivä alkoi samoin paikka-arvonnan tulosten odottelemisella ja roudaamisella. Itse kisa meni omalta osaltani aivan pieleen, en saanut tärppiäkään koko päivänä. Osin syynä oli huono arpaonni, sillä samasta ruudusta oli ensimmäisenä kisapäivänä saatu vain yksi kala, painoltaan 1 gramma. Tätä en kuitenkaan kisan aikana tiennyt, joten olo oli aika tyhjä kisan jälkeen, ja kovasti syytin itseäni huonosta suorituksesta. Kisan aikana ei auttanut edes se, että Suomen mastersit olivat tukenamme kisaruudun takana antaen hyviä neuvoja, miten onkia. Parhaiten toisena kisapäivänä onki ensikertalaisemme Anne Isokorpi, saavuttaen omalla sektorillaan kakkossijan. Suomen lopullinen sijoitus joukkuekilpailussa oli viides, joka on paras kautta aikojen. Erinomaisista naisten suorituksista saamme suuresti kiittää italialaista kapteeniamme Alessandro Carusia, joka jaksoi opastaa ja neuvoa meitä koko kisaviikon ajan kärsivällisesti, häneltä ainakin itse opin viikon aikana paljon lisää kilpaonginnan saloja.

Kohti Krugeria

Tiukan kisaviikon jälkeen molemmat Suomen joukkueet matkasivat safarille Krugerin kansallispuistoon metsästämään kameroilla ”viittä suurta”. Safari onnistui hyvin ja kuvia saatiin leijonista, leopardeista, norsuista, sarvikuonoista, virtahevoista, puhveleista, kirahveista, seeproista, krokotiileistä, erilaisia lintuja, perhosia ja kukkia unohtamatta.


Sport Fishing World Games kokosi Etelä-Afrikkaan kaikkiaan 1 800 kilpailijaa 15 eri kisaan. Mukana oli kisaajia 51 maasta. Kisapaikat olivat kuudessa eri maakunnassa ympäri Etelä-Afrikkaa. Kilpailut käytiin seuraavissa urheilukalastuksen lajeissa: Big Game, Black Bass, Carnivorous from Boat, Carp, Feeder, Ladies Coarse, Ladies Shore, Master Fly,

Kuvat: Kisajärjestäjä, Anna from Italy


 

 

Stina Koivisto

Taloussihteeri