Puheenjohtajien verkosto - Pj-klubi

Puheenjohtajien verkosto on seurojen puheenjohtajille tarkoitettu tapaamis- ja kouluttautumisfoorumi, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Tapaamisissa puheenjohtajille tarjotaan ajankohtaisen tiedon lisäksi mahdollisuus vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia seuratoiminnan johtamisesta. Verkosto on ESLUn jäsenseuroille maksuton.

Toiminnanjohtajien verkosto - Tj-klubi

Teemoiksi valikoidaan aiheita, jotka seuratoimijat ovat kokeneet keskeisiksi. Verkostossa käsitellään muun muassa urheiluseuran ammattimaistumiseen liittyviä haasteita sekä keskustellaan seurojen työntekijöiden tarpeista ja urheiluseuran roolista työnantajana. Verkostoon ovat tervetulleita seurojen toiminnanjohtajat, nuorisopäälliköt, seurasihteerit tai vastaavat seuratoimijat, jotka työskentelevät seuran ja sen jäsenten hyväksi. Toiminnanjohtajien verkosto kokoontuu 2–3 kertaa vuodessa.

Valmennuspäälliköiden verkosto - Vp-klubi

Valmennuspäälliköiden verkosto on Toiminnanjohtajien verkoston rinnalle perustettu foorumi, jonka avulla seurojen palkattuja työntekijöitä voidaan palvella entistäkin paremmin. Verkosto on suunnattu seurojen palkatuille valmennuspäälliköille, ohjaajille ja valmentajille ja se tarjoaa ajankohtaista koulutusta sekä ympäristön seuratoimijoiden väliseen verkostoitumiseen.

Ilmoittaudu mukaan ESLUn seuratoiminnan verkostoihin

Liittymällä ESLUn seuratoiminnan verkostoihin saat aina ensimmäisenä tiedon tapaamisista. Ilmoittautuminen ei sido mihinkään, vaan jokaiseen verkostotilaisuuteen ilmoittaudutaan aina erikseen.