Ristiriidoilta ei vältytä urheiluseuratoiminnassakaan. Usein seuratoiminta rakentuu vapaaehtoisten varaan ja mukana on erilaisia ihmisiä, odotuksia ja tunteita, joten väärinymmärryksiä voi tapahtua. Erimielisyydet voivat ratketa nopeasti, mutta joskus ne saattavat kasvaa koko joukkueen tai seuran toimintaa kuormittaviksi.

Seurojen arjessa ristiriitoja voi syntyä esimerkiksi valmentajan ja vanhempien välisistä näkemyseroista, pelaajien keskinäisistä konflikteista tai seuran hallituksen sisäisistä jännitteistä. Liikunnan ja urheilun parissa kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan loukkaavaa puhetta, kiusaamista tai syrjintää. Mitä varhaisemmassa vaiheessa tilanteisiin puututaan, sitä helpompi niitä on ratkaista. Avoin keskustelu, selkeä roolitus ja yhteiset pelisäännöt ovat usein toimiva alku hyvinvoivalle seuralle. 

- Ristiriitoja ei voida täysin välttää, mutta panostamalla ennaltaehkäisyyn voidaan vähentää ja helpottaa tilanteisiin puuttumista. Kun seurassa toimitaan hyvän hallinnon periaatteiden mukaan, viestintä on avointa ja johdonmukaista. Lisäksi seurassa on mietitty, miten ongelmatilanteissa toimitaan. Näin pienet kitkat harvemmin paisuvat suuriksi konflikteiksi, toteaa ESLUn seuratoiminnan kehittäjä Sari Kuosmanen

Jos luottamus toimijoiden kesken on heikentynyt, tunteet tulevat tilanteissa vahvasti esille eikä seurasta löydy puolueetonta toimijaa sovittelijaksi, kannattaa kääntyä ulkopuolisen avun puoleen. Ulkopuolinen sovittelija auttaa jäsentämään tilannetta, kuulee kaikkia osapuolia ja luo keskusteluympäristön, jossa voidaan turvallisesti etsiä yhteistä ratkaisua. 

- Turvallinen ja luottamuksellinen toimintaympäristö, jossa kaikilla on paremmat edellytykset onnistua, syntyy silloin, kun ongelmat kohdataan ajoissa ja avoimesti, Kuosmanen täsmentää. 

Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLUn sovittelutoiminta seurojen tukena haastavissa tilanteissa  

ESLUn seuratiimin sparraus on seurojen käytettävissä kaikissa seuratoimintaan liittyvissä kysymyksissä. Mikäli seurassa syntyy haastava tilanne, johon ei ole seuran omasta toiminnasta ja sparrauksesta huolimatta löydetty ratkaisua, tarjoaa ESLU ulkopuolisen sovittelijan palvelua. 

Liikunnan aluejärjestöjen tarjoama sovittelu on vapaaehtoista, puolueetonta ja luottamuksellista. Sovittelu tarjoaa osapuolille mahdollisuuden kohdata toisensa, kuunnella ja pyrkiä sovintoon. Palvelua tarjotaan tilanteissa, joissa seuran sisäinen sovittelu ei ole johtanut tuloksiin. Alaikäisten tapauksissa tarvitaan myös huoltajien suostumus, joka tarkistetaan ennen prosessin käynnistämistä.  

ESLUn sovittelutoimintaa pilotoidaan opetus- ja kulttuuriministeriön tukemalla kehittämishankkeella, jonka ajan palvelu on maksutonta. 

Tarvitsetko sovitteluapua? Täytä ESLUn sivuilta löytyvä sovittelupyyntölomake.  

Lisätietoja ESLUn alueen sovittelutoiminnasta: seuratoiminnan kehittäjä, Sari Kuosmanen, puh. 044 746 2550 

Sovittelupalvelua on kehitetty Suomen Liikunnan Alueet ry:n hallinnoimalla hankkeella, jota tukee opetus- ja kulttuuriministeriö. 

Kuvituskuva: Pixabay