Turun yliopiston kauppakorkeakoulun ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun Likesin tuoreen tutkimuksen mukaan aiemmat negatiiviset liikuntakokemukset voivat vaikuttaa aikuisten halukkuuteen liikkua vapaa-ajallaan.

Tutkimuksessa analysoitiin laajaa haastatteluaineistoa, jossa aikuiset kertoivat aiemmista kielteisistä liikuntakokemuksistaan, niiden taustalla olleista laukaisijoista sekä nykyisestä liikuntakäyttäytymisestään. Aineisto kerättiin osana Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittamaa Liikunnallinen elämäntapa kestävän kasvun aikaansaajana STYLE -tutkimushanketta.

Negatiiviset liikuntamuistot jäävät mieleen 

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että aiemmat negatiiviset kokemukset ja niihin yhteydessä olevat tunteet – kuten häpeä, pelko tai epäonnistumisen tunne – voivat estää tai vaikeuttaa liikuntaan osallistumista. Joissain tapauksissa ne voivat myös motivoida liikkumaan enemmän.

Negatiivisten liikuntamuistojen taustalla on usein kielteisiä kokemuksia; tapaturmia, epämiellyttäviä ensikokeiluja ja liikuntaan pakottamista sekä sosiaaliseen ympäristöön, kuten vertailua muiden liikkujien taitotasoon tai perhedynamiikkaan liittyvää syyllisyyden tunnetta. Lisäksi pimeä ulkoiluympäristö ja henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten ulkonäkö, persoonallisuus ja taidot, saattoivat olla negatiivisten kokemusten ja niihin linkittyneiden tunteiden laukaisijoina. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kielteisten tunnemuistojen ei tarvitse välttämättä olla edes todellisia.

Tutkimus tuo esiin kokemuksellisen välttelyn ilmiön negatiivisten liikuntakokemusten selittäjänä. Ihmiset saattavat vältellä liikuntaa, sillä he eivät halua kokea siihen liittyviä epämiellyttäviä tunteita tai muistoja. Tämä voi johtaa fyysisesti passiiviseen elämäntapaan, koska välttämiskäyttäytymisellä on taipumusta laajentua yhdestä tilanteesta toiseen. 

Löydät tutkimuksen ja aihetta käsittelevän uutiset jamk.fi-sivuilta.

Lisätietoja tutkimuksesta: johtava asiantuntija, Likes, Hyvinvointi, Anu Kangasniemi, puh. 0406847006

Teksti: JAMK.fi, uutinen 23.6.2025