Urheiluopistosäätiö on yleishyödyllinen säätiö, jonka tarkoituksena on tukea urheilu- ja liikuntakasvatusta Suomessa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö myöntää urheiluapurahoja sekä yksittäisille urheilijoille että liitoille ja seuroille sekä muille yhteisöille kotimaassa tapahtuvaan valmennukseen ja harjoitteluun. Vuoden 2026 aikana käytettäväksi tarkoitettujen urheiluapurahojen hakuaika on 1.‒ 30.9.2025.

Urheiluapurahat on tarkoitettu yksittäisille urheilijoille ja rekisteröidyille yhdistyksille, joilla on y-tunnus.

Yksittäisten urheilijoiden osalta on kolme eri kategoria:.

  1. Tavoitteellisesti harjoittelevat nuoret (alle 23 v.), jotka eivät vielä ole tehneet kansainvälistä läpimurtoa.
  2. Tavoitteellisesti harjoittelevat paraurheilijat
  3. Lasten ja nuorten harrastustuki, edistämään osallisuutta liikunnan harrastamiseen

Yksittäisten urheilijoiden apuraha on enintään 5 000 euroa. Kategorioiden 1–2 hakemuksissa edellytetään seuran tai liiton puoltoa apurahalle.

Liitoille, seuroille sekä muille yhteisöille myönnettävissä apurahoissa painotetaan myös yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja monikulttuurisuutta sekä yhteistyötä Kolmen kampuksen urheiluopisto Oy:n kanssa. Etusijalla ovat Olympiakomitean hyväksymät tähtiseurat.

Linkki järjestelmään ja tarkemmat hakuohjeet löytyvät Urheiluopistosäätiön sivuilta: www.urheiluopistosaatio.fi

Urheiluopistosäätiön hallituksen tekemän päätöksen jälkeen päätös rekisteröidään sähköiseen apurahajärjestelmään, lähetetään hakijoille sähköpostitse ja myönnetyt urheiluapurahat julkaistaan säätiön kotisivuilla 12.12.2025.

Lisätietoja: Urheiluopistosäätiö, Heidi Taberman, puh. 050 592 0022.