20.5.2021

Liikunnan 15 aluejärjestöä jakavat saamansa miljoona euroa avustuksina edelleen urheiluseuroille, jotka työllistävät ja osallistavat nuoria erilaisiin kesätöihin. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi ESLUn alueelle 132 000 euroa harrastus- ja kesätoiminnan lisäämiseen. ESLU jakoi avustusta 111 seuralle. Avustuksella pystytään palkkaamaan seuroihin 183 nuorta kahden viikon mittaisiin työsuhteisiin.

Nuorten kesätoiminnan ja kesätyömahdollisuuksien lisäämiseksi ESLU tukee 15–29-vuotiaiden nuorten toimintaa järjestävien kesätyöntekijöiden lyhytaikaista palkkaamista ajalle 1.5.–30.9.2021.

ESLU vastaanotti määräaikaan mennessä 130 hakemusta, joissa haettiin työllistämistukea yli 400 nuoren palkkaamiseen. Hakemuksia saatiin laajasti eri lajien seuroista, niin isoista kuin pienistä seuroista.

Avustusta myönnettiin 111 seuralle noin 180 nuoren kesätyöllistämiseen. Avustusta jaettiin laajasti ESLUn alueen 29 kuntaan. 

- Minua ilahdutti, että saimme hakemuksia monipuolisesti eri lajeista. Hakemuksissa esitetyistä suunnitelmista huokui seurojen kokemus työnantajana toimimisesta, toiminnan vastuullisuudesta sekä kiinnostuksesta olla mukana kehittämässä ja edistämässä asiaa. Nuoret saavat erinomaista työkokemusta sekä kokemusta toteuttaa itseään ja kehittää taitojaan, toteaa ESLUn seuratoiminnan kehittäjä Nina Kaipio.

ESLU järjestää tukea saanneille seuroille Seura nuorten työnantajana -koulutuksen 24.5.2021. Haluamme varmistaa, että seuroilla on tietotaitoa muun muassa työnantajavelvoitteista.

- Korona-aika on ollut raskasta nuorille ja on tärkeää, että voimme tulevana kesänä mahdollistaa nuorille kesätyöpaikkoja. Olen tyytyväinen, että voimme tarjota näinkin monelle nuorelle mielekästä tekemistä seuratoiminnan parista. Seurat voivat antaa hyvän näköalapaikan nuorelle työelämään. Myönteisillä kokemuksissa nuoret voivat innostua seuratoiminnasta laajemminkin, ja seurat saada mukaan uusia toimijoita sekä kehittää ja laajentaa toimintaa. Tämä on myös yhteiskunnallisesti vaikuttavaa työtä, kommentoi ESLUn toiminnanjohtaja Päivi Ahlroos-Tanttu.

- Jokainen meistä muistaa elämänsä ensimmäisen työpaikan. Toivottavasti tänä kesänä monelle nuorelle syttyy ajatus siitä, että urheiluseura voi tarjota varteenotettavan ammatin tulevaisuudessa. Olisi hienoa, että kokemus innostaisi nuoria eri tehtäviin liikunnan ja urheilun parissa, lisää Kaipio.

Seurojen ilmoittamille yhteyshenkilöille lähetetään tämän viikon aikana delegointisopimukset ja menettelyohjeet avustuksen saamiseksi.

Lisätietoja: ESLU, taloussihteeri, Stina Koivisto, puh. 045 232 0110

ESLUn myöntämät kesäsetelit 2021