16.4.2018

Et ole yksin on Väestöliiton uusi palvelu, jonka tavoitteena on vähentää ja ennaltaehkäistä epäasiallista käytöstä ja häirintää urheilussa. Palvelu tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

– Et ole yksin on Suomen ensimmäinen kohdennettu tukipalvelu, johon seksuaalisen hyväksikäytön ja häirinnän, epäasiallisen käytöksen tai kiusaamisen kohteeksi joutunut urheilija voi olla yhteydessä ja saada apua. Palvelu on valtakunnallinen. Tukipalvelun lisäksi hankkeessa vahvistetaan lasten ja nuorten itsemääräämisoikeutta, lisätään vanhempien sekä valmentajien tietoja nuorten kokeman kiusaamisen, seksuaalisen häirinnän ja väkivallan ehkäisystä, kertoo erityisasiantuntija Kirsi Porras Väestöliitosta.

Epäasiallista käytöstä voi esiintyä monella tapaa

Se voi olla fyysistä tai henkistä väkivaltaa ja kiusaamista, päihteiden käyttöön ja tarjoamiseen liittyvää käytöstä, seksuaalista häirintää tai väkivaltaa. Yleisesti tiedetään, että epäasiallinen ja loukkaava käytös aiheuttaa muun muassa häpeää, syyllisyyttä, ulkopuolisuuden tunnetta sekä ahdistuneisuutta ja pelkoa.

Häirinnän kohteeksi joutuneiden ei tulisi kokea, että he jäävät yksin, ilman tukea ja apua. Yhteydenottajan kanssa pystytään käymään keskustelua jokaisen omista rajoista ja oikeudesta niihin. Viedään asiaa eteenpäin ja yritetään löytää ratkaisuja, kuunnellaan, annetaan oikeaa tietoa ja henkistä tukea sekä ohjataan sopivien auttamistahojen piiriin.

– Hankkeessa saamme lisätietoa tästä ilmiöstä ja näemme mihin asioihin tulee kiinnittää huomiota. Näin epäasiallinen käytös tunnistetaan entistä paremmin ja sitä voidaan tehokkaammin ennaltaehkäistä. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen ympäristöön ja kunnioittavaan kohteluun kaikilla elämän alueilla, näin myös urheilun parissa, summaavat Porras sekä nuorten ja parien toimintojen johtaja Tuija Rinkinen.

Palvelussa ovat tällä hetkellä mukana: Suomen Jääkiekkoliitto, Suomen Koripalloliitto, Suomen Lentopalloliitto, Suomen Olympiakomitea, Suomen Palloliitto, Suomen Salibandyliitto, Suomen Uimaliitto, Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ja Suomen Voimisteluliitto.

Hankkeen suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Palvelu löytyy osoitteesta www.etoleyksin.fi. Puhelin päivystää numerossa 0800 144644 ma-ti 14-17.30 ja chat ke-to 14-17.30 (etoleyksin.fi). Palvelu on toteutettu Veikkauksen tuella.

Lähde: Väestöliitto