Viirinlaakson frisbeegolfrata -hankkeelle haettu Leader-rahoitus kattaa lähes puolet hankkeen vaatimasta rahoituksesta. Loppu katetaan seuran omana rahoitusosuutena yritysyhteistyön, varainkeruun ja talkootyön avulla. Mukana on myös Nurmijärven kunta. Seuran puheenjohtaja Perttu Pihlajaviita kertoo, mistä idea sai alkunsa, miten rahoitusta lähdettiin hakemaan ja missä mennään nyt. kannustaa myös muista seuroja tutkimaan Leader-rahoitusmahdollisuudet.

Mistä idea frisbeegolfradan rakentamiseen syntyi? Miten ideasta päästiin konkreettisen hankkeen suunnitteluun?

Ajatus frisbeegolfradan rakentamisesta Klaukkalaan syntyi tarpeesta saada Nurmijärven suurimpaan taajamaan täysimittainen 18-väyläinen rata. Ensimmäiset suunnitelmat radan rakentamisesta ovat jo vuodelta 2015, jolloin Nurmijärven kunta laati viher- ja puistosuunnitelman 18-väyläisen frisbeegolfradan toteuttamisesta Hernemäen maankaatopaikan maisemoinnin yhteydessä. Maankaatopaikka ei kuitenkaan ole edennyt maisemointivaiheeseen, joten radan toteutuminen alueelle on siirtynyt vuosilla eteenpäin.

Hanke sai uutta vauhtia vuonna 2020 tehdystä valtuustoaloitteesta, jonka jälkeen käynnistyi yhteistyö aloitteen tehneen valtuutetun ja seuramme välillä. Saman vuoden lopulla seuraan perustettiin frisbeegolfjaosto edistämään hanketta.

Sopivan vaihtoehtoisen alueen löytäminen osoittautui haastavaksi, ja vuosien varrella selvitettiin yhteistyössä Nurmijärven kunnan kanssa useita vaihtoehtoja. Lopulta sopiva alue löytyi kuitenkin yllättävän läheltä, Viirinlaaksosta Klaukkalan keskustasta.

Kun alueen käytöstä päästiin sopimukseen kunnan kanssa, pystyimme siirtymään konkreettiseen hankesuunnitteluun. Seura toimii hankkeen toteuttajana ja vastaa radan rakentamisesta kokonaisuudessaan, aina hankinnoista talkootöiden organisointiin.

Miten päädyitte hakemaan Leader-rahoitusta? Millaista hakemuksen tekeminen oli käytännössä?

Kuulimme Leader-rahoituksen mahdollisuuksista ensimmäistä kertaa lajiliiton syyskokouksen yhteydessä vuonna 2022. Pian tämän jälkeen tutustuimme myös muihin frisbeegolfin parissa toteutettuihin Leader-hankkeisiin, mikä rohkaisi selvittämään rahoituksen soveltuvuutta omaan projektiimme.

Olemme saaneet arvokasta sparrausta myös Jere Pohjankoskelta, joka on toteuttanut Heinolassa useita Leader-hankkeita. Hänen neuvoistaan ja ohjauksestaan on ollut paljon hyötyä erityisesti hankkeen suunnittelussa ja rahoituksen hakemisessa.

Haimme rahoitusta paikallisen Leader-ryhmän, Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry:n, kautta. Noin 53 000 euron hankkeelle myönnettiin 45 prosentin tuki tukikelpoisista kustannuksista. Leader-rahoituksen saaminen oli ratkaiseva askel, sillä sen avulla tämän kokoluokan investointi tuli seuralle mahdolliseksi.

Hakemuksen laatiminen vaati perusteellista suunnittelua. Hankesuunnitelman lisäksi piti laatia kustannus- ja rahoitusarviot sekä aikataulu ja selvittää hankkeen toteutukseen liittyviä käytännön kysymyksiä. Hakemus tehtiin sähköisessä Hyrrä-järjestelmässä. Prosessi vaati perehtymistä, mutta samalla se auttoi jäsentämään hankkeen toteutusta.

Mikä on ollut tähän mennessä hankkeen suurin haaste ja miten siitä päästiin eteenpäin?

Suurin haaste on ollut sopivan maa-alueen löytäminen. Täysimittainen frisbeegolfrata tarvitsee suuren, yhtenäisen alueen, ja kasvavassa taajamassa vaihtoehtoja on rajallisesti. Ratkaisevaa oli pitkäjänteinen yhteistyö Nurmijärven kunnan kanssa sekä se, ettei hankkeesta luovuttu vastoinkäymisistä huolimatta.

Myös omarahoitusosuuden kokoaminen on vaatinut työtä. Sopivan alueen löytyminen ja hankkeen konkretisoituminen ovat kuitenkin helpottaneet yritysyhteistyötä ja muuta varainhankintaa.

Missä vaiheessa hankkeen toteutus on nyt ja mitä tapahtuu seuraavaksi?

Hanke sai myönteisen rahoituspäätöksen elokuussa 2026. Olemme järjestäneet Viirinlaaksossa jo kaksi pop-up-frisbeegolftapahtumaa, toukokuussa ja syyskuussa, joissa harrastajat ovat päässeet tutustumaan tulevaan rata-alueeseen. Tapahtumien avulla olemme myös päässeet aktivoimaan aluetta ja esittelemään hanketta jo ennen varsinaisen radan valmistumista.

Parhaillaan neuvottelemme Nurmijärven kunnan kanssa siltarahoituksesta. Koska Leader-tuki maksetaan pääsääntöisesti jälkikäteen toteutuneiden kustannusten perusteella, tarvitsemme väliaikaista rahoitusta hankkeen alkuvaiheen isompiin hankintoihin ja suunnitellussa aikataulussa pysymiseen.

Syksyn aikana tavoitteena on edistää väylien raivausta ja alueen valmistelua. Talvella valmistellaan heittoalustoja, ja keväällä 2027 korit ja heittoalustat asennetaan maastoon. Tavoitteena on saada 18-väyläinen rata pelattavaan kuntoon kesällä 2027 ja viimeistellä hanke saman vuoden loppuun mennessä.

Mitä radan valmistuminen mahdollistaa seuralle ja alueelle?

Radan valmistuminen tuo Klaukkalaan uuden, kaikille avoimen ja maksuttoman liikuntapaikan. Keskeinen sijainti mahdollistaa harrastamisen myös ilman autoa ja tarjoaa erityisesti lapsille ja nuorille mahdollisuuden omaehtoiseen ulkoliikuntaan.

Seuralle rata on merkittävä askel toiminnan kehittämisessä. Olemme käynnistäneet vuonna 2026 junioritoiminnan, johon on kuulunut muun muassa ohjattuja harjoituksia ja kesäleiri. Uusi rata tarjoaa toiminnalle pitkäjänteisen kehittämismahdollisuuden ja entistä paremmat edellytykset uusien harrastajien tavoittamiseen.

Rata mahdollistaa harjoitus- ja kilpailutoiminnan laajentamisen sekä säännöllisten harjoitusten, viikkokilpailujen ja eri ikäryhmille suunnatun ohjatun toiminnan järjestämisen. Tavoitteenamme on järjestää radalla myös alueellisen ja kansallisen tason kilpailuja.

Mitä neuvoja antaisitte yhdistykselle, joka harkitsee oman ideansa toteuttamista Leader-rahoituksen avulla?

Kannattaa rohkeasti lähteä selvittämään mahdollisuuksia, vaikka hanke tuntuisi aluksi yhdistyksen resursseihin nähden suurelta. Yhteyttä paikalliseen Leader-ryhmään kannattaa ottaa jo suunnittelun alkuvaiheessa. Erityisesti suosittelen keskustelemaan muiden vastaavia hankkeita toteuttaneiden yhdistysten kanssa. Muiden kokemuksista saa arvokasta käytännön tietoa, jota virallisista hakuohjeista ei välttämättä löydy.

Tukea Leader-hankkeisiin

Tiesitkö, että Leader-hankkeissa haku on jatkuva? Rahoituspäätöksiä tehdään eri Leader-ryhmien aikataulujen mukaisesti, joten aikataulut selviävät oltaessa yhteydessä paikalliseen Leader-ryhmään.   

Myös Liikunnan alueiden erityisasiantuntija Timo Hämäläinen kannustaa seuroja olemaan matalalla kynnyksellä yhteydessä omaan Leader-ryhmään ja kysymään mahdollisuuksista, koska tämänhetkinen ohjelmakausi päättyy ensi vuoden lopussa ja Leader-rahoituksen hakeminen tältä erää päättyy. Hämäläinen toki toivoo, että tulevalla ohjelmakaudella Leader-rahoitusta olisi haettavissa.

Tukea paikallisiin Leader-hakuihin saa