20.4.2023

Paralympiakomitean kolmivuotinen (1.6.2020–31.5.2023) Avoimet ovet -urheiluseurahanke lähestyy päätöstään. Hankkeessa on ollut mukana kahdeksan lajiliittoa, 14 liikunnan aluejärjestöä ja noin 130 urheiluseuraa eri puolilta Suomea. Avoimet ovet -hankkeen lähestyessä loppuaan nostetaan esiin onnistumisia seurakentältä ympäri Suomea.

Koko väestöön verrattuna toimintarajoitteiset henkilöt liikkuvat keskimäärin vähemmän, liikuntasuositukset toteutuvat heillä harvemmin ja osallistuminen urheiluseuratoimintaan on vähäisempää. Yksi keskeisistä syistä edellä mainittuihin asioihin on soveltuvan liikuntatarjonnan puute. Avoimet ovet -hankkeen tavoitteena on ollut lisätä kaikille avoimen seuratoiminnan tarjontaa ja sen kautta saada nykyistä enemmän toimintarajoitteisia henkilöitä mukaan seuratoimintaan. 

Liikunnan aluejärjestöt ovat hankkeen aikana muodostaneet omille alueilleen paikallisia Avoimet ovet -verkostoja. Ne ovat mahdollistaneet ideoiden jakamisen yli laji- ja järjestörajojen. Verkostotapaamisissa ovat kohdanneet seurojen, aluejärjestöjen, lajiliittojen ja kuntien liikuntapalveluiden edustajat. Paralympiakomitean Nina Peltosen koordinoimana edenneen työskentelyn tulokset ovat olleet rohkaisevia, ja hankkeelle ollaan hakemassa jatkoa. 

Onnistumisia ympäri Suomea

Ohessa esitellyt hankkeen pilottiseurat ovat saaneet hankkeen yhteistyökumppanin Ullmaxin jakaman tukisumman kiitokseksi hienosta työstä yhdenvertaisuuden edistämiseksi suomalaisessa urheilussa. Ullmax jakaa Avoimet ovet -hankkeen arvot ja tavoitteet tukea soveltavaa liikuntaa urheiluseuroissa.

Hyvinkään voimistelu ja liikunta Hyvoli (Voimistelu) 

Seuratyöntekijä Saila Rajala:

”Ilman Avoimet ovet -hanketta ei olisi uskallettu lähteä perustamaan soveltavan voimistelun ryhmää. Meillä oli liikaa ennakkoluuloja sen suhteen, mitä se vaatii. Ensimmäinen iso oppi oli se, että oman seuran valmentaja on paras ryhmälle, vaikka erkkaryhmän ohjaamisesta ei olisi aiempaa kokemusta. Se poisti heti alkuun rekrytointiongelman. 

Toinen tärkeä pointti oli, ettei kannata rajata ryhmää kovin tarkaksi. Vega-ryhmämme on nyt suunnattu ”kouluikäisille” ilman mitään tarkennusta erityistarpeista treeneissä. Kolmantena tärkeänä asiana on ollut sinnikäs markkinointi, verkostoituminen ja usko siihen, että pienelläkin ryhmällä kannattaa aloittaa. Avoimet ovet -hankkeen materiaalit, webinaarit ja verkostotapaamiset ovat antaneet paljon työkaluja, eikä monessa kohtaa tarvinnut itse keksiä pyörää uudelleen. 

Tukirahalla ajattelimme hankkia ryhmäläisille seuran hupparit. Se tuo ryhmälle yhtenäisyyden ja oman seuran tuntua.” 

Äänekosken Huima (Jalkapallo) 

Kati Tuovinen, Huima Juniorijalkapallo: 

”Avoimet ovet -hanke on ollut itselle tukiverkosto, koska olen aika yksin hoitanut soveltavan ryhmän asioita, vaikka seuraltakin vahva tuki on. Käytännön asioihin olen saanut hanketapaamisissa vastauksia ja ideoita. Myös toisten seurojen kokemuksista kuuleminen on ollut kullan arvoista. 

Kannustan kyllä lähtemään mukaan ja kysymään muiden kokemuksia ja vinkkejä. Toiminnasta tiedottamiseen kannattaa käyttää kaikki mahdolliset tavat, koska harrastajien löytäminen on välillä haastavaa. 

Alustavasti ajatuksena on käyttää tukisumma ensi kesän SM-turnausreissuun.” 

Oulun Pyrintö (Yleisurheilu ja voimistelu)

Hanna Uusitalo, toiminnanjohtaja: 

”Avoimet ovet -hanke on laajentanut käsitystämme tasa-arvoisesta ja yhdenvertaisesta liikuntakulttuurista. Hanke loi meille useita mahdollisuuksia verkostoitumiseen, ja näiden kohtaamisten kautta olemme usein pysähtyneet pohtimaan, miten kohtaamme erilaisuutta. 

Tietoisuuden lisääntyminen on aiheuttanut myös toimenpiteitä. Tarjoamme mahdollisuuden soveltavaan liikuntaan useissa lajeissa: cheerleadingissa, painissa, painonnostossa, yleisurheilussa ja voimistelussa. 

Tuen käytämme yleisurheilun pararyhmän ohjaajakorvaukseen.” 

Oriveden Ponnistus (Hiihto)

Jenni Hämäläinen, ryhmän ohjaaja:

”Avoimet ovet -hankkeen aikana Oriveden Ponnistuksen hiihtojaosto on aloittanut oman erityislapsille ja -nuorille suunnatun hiihtokouluryhmän nimeltä Hiihtosankarit. Ryhmä oli kasassa kaksi talvea, jonka jälkeen nyt tämän vuoden alusta houkuttelimme mukaan myös muita alueen urheiluseuroja ja olemme aloittaneet tammikuun alusta soveltavan liikunnan Liikuntasankarit-ryhmän, jossa laji vaihtuu 2–4 kerran välein. Näin lapset saavat lajikokeiluja useammasta lajista ja saavat myös ympärivuotisen harrastuksen. Ryhmä on ollut menestys ja lapset todella innokkaita. 

Vinkki, jonka voisimme jakaa muille seuroille, jotka miettivät soveltavan liikunnan ryhmän perustamisesta on ainakin se, että rohkeasti vain kokeilemaan. Enemmän se antaa kuin ottaa! Toiminnan aloittaminen vaatii sen, että on joku innokas organisaattori, joka koordinoi hommaa eteenpäin. On hyvä muistaa myös, että soveltavan liikunnan ryhmissä opetetaan samoja lajitaitoja kuin ns. yleisissä ryhmissäkin. Ehkä tahti on hitaampaa ja toistoja tarvitaan enemmän kuin yleensä, mutta muuten mennään pitkälle samoilla jutuilla.

Emme vielä ole ehtineet miettiä, mihin tuen käyttäisimme, mutta ehdottomasti haluamme yllättää uuden Liikuntasankarit-ryhmän lapset jollain tavalla kevään aikana.” 

Santa’s United, Rovaniemi (Salibandy) 

Jani Saukko, Santa’s United:

”Avoimet ovet -hanke antoi alkusysäyksen järjestää seurassa oma ryhmä soveltavalle salibandylle. Seurassa oli aikaisemminkin pohdittu asiaa, mutta se oli aina jäänyt suunnittelupöydälle. Nyt hankkeen myötä päätettiin laittaa ryhmä pystyyn ja testata onko ryhmään tulijoita. 

Kiinnostusta oli paljon ja hyvien ohjaajien myötä ryhmään on tullut jo niin paljon pelaajia, että tilat alkavat käydä pieniksi. Ehkä ensi syksynä onkin jo kaksi ryhmää soveltavalle salibandylle meidän seurassa!” 

Nivalan Saukot (Uinti) 

Kirsi Mäkinen, puheenjohtaja: 

”Avoimet ovet -hankkeen myötä aloitimme Kultakalat-ryhmän matalalla kynnyksellä syksyllä 2021. Toiminnalle oli heti jatkotoiveita. Tälle vuodelle otimme kokeiluun kymmenen kerran uintiryhmän, kun aikaisemmin oli viisi kertaa. 

Uimarit ja vanhemmat ovat kokeneet, että he ovat kaikki kovasti rohkaistuneet uinnissa ja vedessä liikkumisessa. 

Tukisummalla aiomme hankkia kaksi vedenalaista muistipeliä sukellusharjoituksia tukemaan.” 

Mikkelin Kilpa-Veikot (Yleisurheilu) 

Lari Valtanen, nuorisopäällikkö: 

”Avoimet ovet -hankkeen kautta olemme saaneet toimivan hyvän yhteistyön soveltavan liikunnan toteuttamiseksi Kalevankankaan koulun Taiturit-ryhmän kanssa. Olemme kokoontuneet liikunnallisissa merkeissä kerran viikossa, joka tiistai syyskuun alusta lähtien. Osallistujia on ollut yhteensä 28, jotka on jaettu kahteen ryhmään, joista 14 taituria käy vuoroviikoin. 

Vinkkinä muille, jotka miettivät toiminnan aloittamista: kannattaa rohkeasti olla yhteydessä eri tahoihin, joiden kanssa olisi helppo lähteä toimintaa kehittelemään. Esimerkiksi alueen oma liikuntajärjestö tai muu vastaava. Ja sitten alkaa haalia heidän kanssaan yhteistyökumppaneita, joilta saada tila käyttöönsä, jos omia tiloja ei ole. Suunnittelette oman toiminnan mallin ja tavoitteen selkeästi, ja sitten markkinoitte sen tulevalle kohderyhmälle hyvin. Kun toiminta on helppoa ja yksinkertaista kaikkien kannalta, niin siihen on helppo asiakkaiden lähteä mukaan. 

Saamamme tuki menee ohjauskustannuksiin ja välineiden hankintaan.”

Lue lisää Avoimet ovet -hankkeesta.

Kaikille avoin liikunta muuttuvassa toimintaympäristössä -seminaari 12.5. 

Paralympiakomitean Avoimet ovet -hankkeen ja Liikuntatieteellisen seuran Erityisliikunnanohjaaja – kohti soveltavan liikunnan kehityskumppanuutta -hankkeen seminaari järjestetään perjantaina 12.5. klo 11.00–16.00 Helsingin Olympiastadionilla. Kaikille avoin liikunta muuttuvassa toimintaympäristössä -seminaarissa esitellään edellä mainittujen hankkeiden tuloksia, pidetään paneelikeskustelu Liikunta & Tiede -lehden toimituspäällikön Jouko Kokkosen johdolla sekä kuullaan Pystymetsästä Pelikentälle -toiminnan isän Petri Selkeen puheenvuoro. 

Ilmoittautumiset 27.4. mennessä ja lisätiedot.

Lähde: Suomen Paralympiakomitea 29.3.2023
Kuva: Suomen Paralympiakomitea, Samu Rytkönen