14.1.2021

Aluehallintovirastot ovat myöntäneet valtakunnallisesti 6,4 miljoonaa euroa avustusta Suomen mallin pilotin toteuttamiseen. Avustusta myönnettiin 112 kunnalle. Avustusta saaneessa toiminnassa on mukana yli 1 000 koulua ja yli 200 000 oppilasta. Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi 2 586 000 euroa 28 hakijalle.

Avustuksen tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Harrastusmahdollisuuksia valitessa on kuultu lasten ja nuorten toiveita harrastussisällöistä.

Suomen mallin harrastustoiminnan lähtökohtana on luoda harrastustoimintaa, joka pohjautuu lasten ja nuorten omiin toiveisiin. Lapset ja nuoret voidaan ottaa myös mukaan sisältöjen suunnitteluun. Kevätlukukaudella 2021 tavoitteena on kerätä kokemuksia ja käytäntöjä, joiden pohjalta Suomen malli voidaan jatkossa vakiinnuttaa pysyväksi toiminnaksi kunnissa.

Lasten ja nuorten kuuleminen toteutettiin monessa kunnassa opetus- ja kulttuuriministeriön koordinoiman Koululaiskyselyn avulla. Kyselyn perusteella 80 prosentilla lapsista ja nuorista on harrastus. Joka viides lapsi tai nuori on siis vailla harrastusta. Heistä 63 prosenttia haluaisi kuitenkin aloittaa harrastuksen.

Suomen mallin tavoitteena on kehittää muun muassa ns. etsivää harrastustoimintaa, joka auttaa löytämään yksilöllisesti mieluisan harrastuksen. Koululaisten suosituimpia harrastustoiveita olivat parkour, kuvataide sekä elokuva- ja animaatio. Kyselyssä oli mukana 76 harrastusvaihtoehtoa.

Lasten ja nuorten kuulemisen perusteella erilaisia kerhoja toteutetaan ympäri Suomea. Kerhosisällöt vaihtelevat elokuvakerhosta aina eläintenhoitokerhoon. Myös erilaiset liikuntaan, urheiluun ja luontoon liittyvät teemat olivat suosittuja harrastussisältöjä. Kerhot sijoittuvat koulupäivän yhteyteen ja niiden järjestämisestä vastaa kuntien kanssa yhteistyössä urheiluseurat, kulttuuritoimijat, nuorisojärjestöt sekä yksityiset toimijat.

Seuraava haku kunnille aukeaa viimeistään maaliskuun alussa ja koskee syksyllä alkavia harrastuksia.

Tutustu myönnettyihin avustuksiin.

Lisätietoja Koululaiskyselystä opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla.

Lisätietoja:

Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Kulttuuriyksikön päällikkö Kristian Åbacka, puh. 0295 016 537
Ylitarkastaja Mari Puhakka, puh. 0295 016 560
Ylitarkastaja Kristiina Kontiainen, puh. 0295 016 538

Lähde: Etelä-Suomen aluehallintovirasto, opetus- ja kulttuuriministeriö