18.3.2021

Keskiviikkona 17.3.2021 perustettiin Suomen Liikunnan Alueet ry. Järjestön kotipaikka on Helsinki, ja sen perustajina ovat kaikki 15 liikunnan aluejärjestöä Suomessa. Perustamiskokouksen lisäksi pidettiin ensimmäinen Suomen Liikunnan Alueet ry:n vuosikokous, jossa vahvistettiin järjestön toiminta- ja taloussuunnitelma sekä tehtiin sääntöjen mukaiset henkilövalinnat.

Liikunnan aluejärjestöjen perustaman yhteisen järjestön tehtävänä on koordinoida aluejärjestöjen yhteistä tekemistä ja toimia niiden yhteistyön kehittäjänä. Tavoitteena ei ole ollut perustaa uutta kattojärjestöä, vaan helpottaa niin sisäistä yhteistyötä kuin yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Järjestön jäseniä ovat vain liikunnan aluejärjestöt.

Vuoden 2021 toimintasuunnitelma keskittyy uuden järjestön toiminnan käynnistämiseen. Yksi tärkeimmistä teemoista Suomen Liikunnan Alueet ry:llä on vaikuttaminen liikuntaan ja urheiluun liittyvään rahoitukseen. Vuoden aikana selvitetään, kuinka Suomen Liikunnan Alueet ry voisi toimia uusien hankkeiden hakijana niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Vuoden aikana kehitetään alueiden yhteistä koulutusta ja parannetaan niiden koordinointia. Lisäksi tuotetaan yhdenmukaista viestintää.

Liikunnan aluejärjestöt toimivat paikallisesti ja alueellisesti liikunnan ja urheilun puolesta. Valtakunnallisesti yhteistyötä tehdään muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriön, Olympiakomitean, lajiliittojen, Liikkuvat-ohjelmaperheiden ja aluehallintovirastojen kanssa.

Suomen Liikunnan Alueet ry:n hallitusvalinnat

Suomen Liikunnan Alueet ry:n hallitukseen koottiin erilaista osaamista huomioiden alueellinen kattavuus sekä tasa-arvolain vaatimukset. Valituiksi tulivat:

Puheenjohtaja:
Mika Penttilä, Oulu

Varapuheenjohtajat:
Ella Salmela, Laukaa ja Päivi Wickström, Vantaa

Hallituksen jäsenet:
Antti Kivelä, Kuopio
Eija Kellokoski-Kari, Veteli
Riikka Visa, Raisio
Riku Granat, Tampere

Lisätietoja järjestöstä antaa puheenjohtaja Mika Penttilä, puh. 044 703 9012.