27.5.2021

Liikemittarilla mitaten vain 2,6 prosenttia 16‒20-vuotiaista nuorista liikkui vähintään tunnin päivittäin. Kyselyn mukaan vastaava osuus oli 14 prosenttia. Lukiolaiset ottivat keskimäärin 6 178 askelta päivässä. Valtaosa lukiolaisista liikkui omatoimisesti, reilu kolmasosa seurojen ja kolmasosa yritysten järjestämässä toiminnassa. Suosituimpia liikuntamuotoja olivat kävely- ja juoksulenkkeily, kuntosaliharjoittelu sekä kesällä pyöräily ja jalkapalloilu ja talvella jääpelit, selviää tuoreesta Jyväskylän yliopiston koordinoimasta Nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa LIITU-tutkimuksesta.

Toisen asteen opiskelijoita koskevan tutkimuksen keskeiset tulokset osioista, joista UKK-instituutti vastasi:

Mitattu liikkuminen ja uni: Suosituksen mukaan liikkuu vain 2,6 prosenttia lukiolaisista

Liikemittausten mukaan lukiolaiset olivat valveilla reilut 15 tuntia vuorokaudesta ja nukkuivat keskimäärin reilut 7 tuntia. Valveillaoloajasta 2/3 eli noin 10 tuntia päivässä vietettiin istuen ja makuulla. Kevyttä liikkumista mitattiin hieman alle 3 tuntia päivässä. Reipasta liikkumista kertyi keskimäärin noin 45 minuuttia ja rasittavaa liikkumista vain 5 minuuttia.

Mittarin mukaan liikkumisen suosituksen täytti vain 2,6 % mitatuista. Lukiolaiset ottivat keskimäärin 6 178 askelta päivässä.

– Arkipäivinä askeleita kertyi jo aamun ja aamupäivän aikana, mutta viikonloppuisin askeleita kertyi vasta myöhemmin päivän kuluessa, täydentää UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari.

– Lukiolaisten päivittäinen askelmäärä oli hyvin vähäinen. Se on kaikkein pienin suomalaisissa väestötutkimuksissa mitattu askelmäärä 7–70-vuotiaiden ikäluokista, Vasankari jatkaa.

Raportin 3. osio: Liikemittarilla mitatun liikkumisen, paikallaanolon ja unen määrä
Pauliina Husu, Anne-Mari Jussila, Kari Tokola, Henri Vähä-Ypyä ja Tommi Vasankari

Liikuntavammat: Yli kolmannekselle lukiolaisista sattuu liikuntavamma vuoden aikana

Lukiolaisista 38 prosenttia oli kokenut edeltävän vuoden aikana vähintään yhden liikuntavamman. Miehistä 42 prosenttia ja naisista 36 prosenttia ilmoitti liikuntavammasta.

– Eniten vammoja raportoitiin urheiluseuraliikunnassa. Urheiluseurassa liikuntaa harrastavista kolmasosa (33 %) ilmoitti loukkaantuneensa urheiluseuraliikunnassa vähintään kerran edeltävän vuoden aikana. Miehistä urheiluseuroissa loukkaantui 35 prosenttia ja naisista 31 prosenttia, kertoo tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mari Leppänen Tampereen Urheilulääkäriasemalta.

Vapaa-ajan liikunnassa vastaavat luvut olivat 27 prosenttia ja 22 prosenttia. Ohjatussa opiskeluliikunnassa sattui loukkaantumisia joka kymmenennelle nuorelle. Liikuntavamman raportoineiden osuus pieneni, kun siirryttiin vanhempaan ikäryhmään.

Urheiluseuraliikunnassa loukkaantuneista lukiolaisista 72 prosenttia raportoi vamman aiheuttaneen vähintään yhden päivän poissaolon harrastuksista tai opiskelusta. Vapaa-ajan liikunnassa vastaava osuus oli 52 prosenttia ja ohjatussa opiskeluliikunnassa 41 prosenttia.

– Harrastajamääriin suhteutettuna eniten liikuntavammoja sattui lukioikäisille miehille salibandyssä, jalkapallossa ja pesäpallossa. Naisilla eniten liikuntavammoja sattui cheerleadingissa, taito- tai muodostelmaluistelussa ja jalkapallossa, Leppänen tarkentaa.

Raportin 9. osio: Liikuntavammat urheiluseuroissa, vapaa-ajalla ja opiskeluliikunnassa
Jari Parkkari ja Mari Leppänen

Näin tutkittiin

LIITU-tutkimuksesta ja kyselyaineiston keruusta vastasi Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan Terveyden edistämisen tutkimuskeskus, liikemittarimittauksista UKK-instituutti yhteistyössä alueellisten kumppaneiden kanssa ja liikuntavammojen analysoinnista UKK-instituutissa toimiva Tampereen Urheilulääkäriasema.

Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) -tutkimuksessa on kerätty vuodesta 2014 lähtien tietoa lasten ja nuorten liikkumisesta ja paikallaanolosta sekä näihin yhteydessä olevista tekijöistä. LIITU-aineisto on kerätty aiemmin perusopetusikäisiltä, mutta vuonna 2020 tutkimus kohdentui ensimmäistä kertaa toisella asteella opiskeleviin nuoriin. Tutkimukseen saatiin vastauksia lähinnä lukiossa opiskelevilta nuorilta.

Lähde: UKK-instituutti 27.5.2021