15.6.2021

Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu, ESLU sekä Elämäni Sankarit ovat järjestäneet SankariSporttileirejä vuodesta 2006 saakka. Olemme molemmat olleet vuosia sitten itsekin leiriläisinä, joten nyt meillä on kokemusta sekä leiriläisenä että työntekijänä olosta.

SankariSporttileiri 2021 oli erittäin onnistunut. Alun perin leiriviikkoja piti olla kaksi, mutta vähäisen osallistujamäärän takia leirejä olikin vain yksi. Kuitenkin viikosta tuli ikimuistoinen!

Leiripäivät olivat noin klo 8–16 ja jokainen päivä sisälsi viisi eri lajipistettä sekä lounaan ja välipalan. Leirillä oli yhteensä 11 ryhmyriä sekä 5 lajipisteohjaajaa. Suurimman osan pisteistä piti lajipisteohjaajat, mutta osan piti myös oman ryhmän ryhmyrit.

Erilaisia lajipisteitä olivat esimerkiksi perinteiset urheilulajit (yleisurheilu, futis), mutta erilaisempiakin lajeja kuten sirkus, musiikkiliikunta ja terveysmetsässä käyminen tuli kokeiltua. Liikunnan ohella oli rauhallisempiakin pisteitä, kuten Elämäni Sankari -sankaripiste, Koulutus elämään -säätiön piste sekä kehonhuolto.

Suurin osa pisteistä pidettiin ulkona, minkä takia oli onni, että säät olivat hyvät koko viikon lukuun ottamatta pieniä sadekuuroja. Välillä kuitenkin sekä ohjaajia että leiriläisiä väsytti kuuma auringonpaiste, mutta juomatauoista pidettiin hyvää huolta, jolloin vältettiin huonot olot sekä kuumuudesta johtuva väsymys. Oli myös hyvä, että osa pisteistä oli kuitenkin sisällä, jolloin ihan koko päivää ei tarvinnut olla auringonpaisteessa.

Meillä kahdella oli vähän erilaiset työtehtävät, sillä toinen oli ryhmyri (Matleena) ja toinen oli lajipisteohjaaja (Jenna). Ryhmyrinä olo oli todella mukavaa, kun pääsi tutustumaan hyvin omaan ryhmäänsä sekä pääsi kokeilemaan kaikkia samoja lajeja mitä lapsetkin saivat kokeilla. Lajipisteohjaajana pääsi taas tutustumaan kaikkiin leiriläisiin sekä ryhmyreihin. Tunneilla näki myös kaikkien lasten taitavuuden – iästä riippumatta. Lajipisteohjaajana oli kuitenkin välillä hyppytunteja, jolloin tuli vähän tekemisen puutetta.

Meille molemmille jäi todella hyvä fiilis koko viikosta! Oli mukavaa päästä tutustumaan uusiin ihmisiin kattaen muut työntekijät sekä leiriläiset. Vaikka viimeisenä päivänä väsymys alkoikin jo painamaan, kaikki jaksoivat tsempata itseään ja kavereitaan loppuun saakka. Oli kiva nähdä, kuinka hyvin lapset tulivat toimeen yhdessä ja olivat muodostuneet tiiviiksi ryhmäksi, vaikka kaikilla ei ollut viikon alussa ketään tuttua leirillä.

Kyselimme muiltakin, millaisia fiiliksiä heille jäi leiriviikosta. Muiden ryhmyreiden mielestä parhaimpia asioita leirillä oli hyvä yhteishenki koko porukan kesken. Monet olivat myös maininneet uusien kokemuksien saamisen, uusien lajien kokeilemisen sekä mukavat lapset. Työ oli ollut hauskaa, aika meni nopeasti eikä aina edes muistanut tekevänsä töitä.

Lajipisteohjaajien mielestä oli mukavaa päästä tutustumaan kaikkiin leiriläisiin, sekä lapsiin että ryhmyreihin. He pääsivät myös ohjaamaan monia kivoja eri lajeja ja näkemään kaikkien lasten onnistumisia joka tunnilla.

Saimme myös muutamalta Elämäni Sankari ry:n työntekijältä fiiliksiä; heidän mielestään leirin yhteishenki oli ollut ihan mahtava! He myös pitivät nähdessään lasten aina yrittävän täysillä sekä näkivät ohjaajien hyvän fiiliksen peilautuvan myös lapsiin.

Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut viikko siis takana! Toivottavasti leirejä pystytään järjestämään vielä tulevinakin vuosina.

Teksti: Jenna ja Matleena, kesän 2021 kesätyöntekijät