Liikunta- ja urheiluseurat tarjoavat jäsenilleen ja toimijoilleen muutakin kuin harjoituksia ja kilpailuja. Ne luovat yhteisöjä, joissa opitaan, kohdataan ja kasvetaan. Tärkeintä on, että jokaisella olisi mahdollisuus tuntea itsensä tervetulleeksi liikunnan ja urheilun yhteisöön. ESLUn Kaikille kuuluva seura -hanke tarjoaa tilaisuuden pysähtyä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysymysten äärelle ja vahvistaa osaamista teemojen äärellä. Haluatteko te olla mukana edistämässä liikunnan ja urheilun yhdenvertaisuutta? Etsimme testiseuroja mukaan hankkeemme toiseen vaiheeseen.

Kaikille kuuluva seura -hankkeen ensimmäisessä vaiheessa kehitettiin yhdessä asiantuntijakumppaneidemme kanssa Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo seuratoiminnassa -peruskoulutus, jota pilottiseurat ovat testanneet alkuvuodesta.  

Koulutuksessa lähdetään liikkeelle ajatuksesta, että muutos yhdenvertaisempaan seuratoimintaan alkaa ymmärryksestä ja omien toimintatapojen tarkastelusta. Osallistujat saavat mahdollisuuden pohtia omia asenteitaan ja ennakko-oletuksiaan ja miettiä, miten ne saattavat usein huomaamattamme vaikuttaa seuratoimintaan, kohtaamisiin ja päätöksentekoon. 

– Yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon liittyvät käsitteet voivat tuntua alussa monimutkaisilta tai etäisiltä. Koulutuksessa käymme läpi ja selkeytämme keskeisiä termejä ja käsitteitä siten, että osallistujien olisi helpompi hahmottamaan, mistä oikeastaan puhutaan. Pohdimme myös, miten erilaiset taustat ja elämäntilanteet näkyvät seuroissa sekä saavutettavuuden eri ulottuvuuksia, sillä saavutettavuus ei ole vain fyysisiä tiloja vaan sillä voidaan tarkoittaa myös toimintakulttuuria, käytäntöjä, rakenteita ja viestintää, kertoo Kaikille kuuluva seura -hankevastaava ja ESLUn seuratoiminnan koordinaattori Henni Aro.  

– Seurat ovat merkittäviä yhdenvertaisuuden edistäjiä ja hankkeen tuella autamme seuroja hahmottamaan, kuinka merkittävässä roolissa he ovat, Aro lisää.  

Pilottiseurat kokivat koulutukset tarpeellisina 

Hankkeessa jo mukana olevat pilottiseurat ovat osallistuneet Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo seuratoiminnassa -koulutukseen ja pitäneet sisältöä onnistuneena ja tarpeellisena.  

– Pilottiseurojen kanssa työskentely on ollut todella antoisaa myös itselle kouluttajana ja on ollut hienoa huomata, miten yhteistyössä on saatu muokattua ja kehitettyä sisältöä entistäkin toimivammaksi, toteaa Aro. 

“Koulutuksessa käytiin läpi selkeästi tärkeitä käsitteitä, jotka auttoivat ymmärtämään laajemmin aihealuetta” 

“Selkeästi avatut termistöt ja tilanteet.” 

“Kouluttaja oli selkeä ja aihetta käsiteltiin mielenkiintoisesti.” 

Hae mukaan testiseuraksi sekä kehitä seurasi yhdenvertaisuus ja tasa-arvotyötä 

Nyt etsimme mukaan testiseuroja, jotka tulevat kokeilemaan syksyn 2026 aikana hankkeessa kehitettyä työpajaa. Työpajan tavoitteena on luoda seuralle konkreettisia toimintamalleja ja tapoja, joilla yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa viedään eteenpäin seuran arjessa.  

Mitä testiseurat saavat:   

  • Maksuttoman Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo seuratoiminnassa -koulutuksen.   
  • Henkilökohtaisen yhdenvertaisuus ja tasa-arvosuunnitelman/ kehityskohteen kehitysprosessin työpajan muodossa.   
  • Mahdollisuuden päästä mukaan verkostoitumaan muiden hankkeessa olevien seurojen ja asiantuntijoiden kanssa hankkeen aikana.   
  • ESLUn asiantuntijan tuen koko hankkeen ajan.   

Vastuuhenkilöiden rooli:   

  • Oman seuran toimijoiden tiedottaminen hankkeesta ja sen koulutuksesta valmiiden infojen avulla.   
  • Työpajan toteutus omassa seurassa.  
  • Osallistuminen verkostoon muiden vastuuhenkilöiden kanssa noin kaksi kertaa vuodessa.   
  • Palautteen anto hankkeen jälkeen.  

Lue lisää testiseurahausta. Hae mukaan 24.4.2026 mennessä lähettämällä viestiä Arolle. 

Lisätietoja: ESLUn seuratoiminnan koordinaattori Henni Aro, puh. 040 450 1950.