Harrastusviikon tavoitteena jokaiselle oma harrastus

27.8.2019

Nuorten ehdotuksesta alkunsa saanutta Harrastusviikkoa vietetään yli 200 peruskoulussa 26.8.-1.9.2019. Viikon aikana kouluissa esitellään erityisesti matalan kynnyksen harrastamisen mahdollisuuksia. Tavoitteena on auttaa jokaista lasta löytämään itselle mielekäs harrastus.

Valtakunnallinen harrastusviikko tuo esiin harrastustoiminnan yhteisöllistä merkitystä. Paikalliset liikunnan, taiteen, kulttuurin ja muut harrastustoiminnan järjestäjät esittelevät kouluilla omaa tarjontaansa. Samoin opettajat, oppilaat ja vanhemmat voivat esitellä omia harrastuksiaan jopa lemmikkiensä avustamina. Harrastamisen ydintä on ilo ja yhteenkuuluvuus.

Harrastusviikkoon osallistuvien koulujen online-listaan TÄSTÄ.

Opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnan vastuualueen johtaja Tiina Kivisaari muistuttaa Harrastusviikon idean tulleen oppilailta.

– Nuoret ehdottivat Jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus harrastukseen -työryhmälle ”Suomeen harrasteviikkoa, jonka aikana kouluissa olisi avoimet ovet”. Olen todella iloinen, että hyvä idea on tuotu käytäntöön ja että koulut ovat lähteneet innokkaasti Harrastusviikkoa toteuttamaan. Iso kiitos kouluille ja kaikille yhteistyökumppaneille!

– On ensiarvoisen tärkeää, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus löytää ainakin yksi mieleinen harrastus, johon koulu keskeisenä yhteisönä tarjoaa oivallisen paikan koulupäivän yhteydessä tai sen jälkeen, hän jatkaa. Koululaiskyselyissä yli puolet oppilaista on kertonut haluavansa käyttää koulun tiloja ja välineitä kavereiden kanssa harrastamiseen ja reilu kolmannes sanoo kavereiden vaikuttaneen harrastuksen valintaan.

Keravan kaikissa peruskouluissa on Harrastusviikko

Osa kunnista on innostanut kaikki peruskoulut mukaan Harrastusviikolle. Kerava on yksi niistä, kaikki 11 peruskoulua ovat mukana.

– Tämä on valtavan hieno mahdollisuus oppilaille tutustua kaupungin tarjoamaan toimintaan. Lähtökohtaisesti tuodaan esille taitotasosta riippumattomia matalan kynnyksen harrastuksia ja mukana on paljon toimintaa, jonka pariin oppilaiden on muuten vaikeampaa löytää, kertoo liikuntapalvelujohtaja Eeva Saarinen.

– Ilahduttavaa on yhteisöllisyyden ja erilaisten kohtaamisten lisääntyminen, kun harrastuksia esitellään viikon aikana keskitetysti neljällä koululla ja oppilaat kulkevat lyhyet välimatkat koulujen välillä. Merkittävää on myös harrastustoiminnan järjestäjien yhteishenki. Esimerkiksi Liikuntaseurojen neuvottelukunta, johon kuuluvat kaikki Keravalla liikuntatoimintaa järjestävät seurat ja yhdistykset, on viikosta erittäin innostunut.

Keravan perusopetusjohtaja Terhi Nissinen pitää Harrastusviikon ideaa loistavana.

– Tämä tukee toimintamallina hyvin sitä, että erikoistumisen sijaan lapsia ja nuoria on hyvä kannustaa kokeilemaan erilaisia harrastuksia ja mahdollisesti löytämään niistä pitkäaikaista sosiaalista, emotionaalista ja fyysistä hyvinvointia itselleen.

Koulun ja seuran yhteistyöllä lisää harrastuksia

Harrastamisen edistäminen koulupäivien yhteydessä koetaan tärkeäksi myös Olympiakomiteassa.

– Olympiakomitea työskentelee koko väestön liikkeen lisäämiseksi. Koulupäivän ja iltapäivätoiminnan yhteyteen ajoittuva harrastaminen on olennainen osa sitä, toteaa Lisää liikettä -yksikön johtaja Pekka Nikulainen. Konkreettinen avaus on alakoululaisille kohdennettu matalan kynnyksen Lasten Liike -iltapäiväkerhotoiminta, joka pohjautuu lasten liikunnan laatutekijöihin.

Urheiluseurojen rooli koulujen kerhotoiminnan järjestäjinä voi olla paljon nykyistä merkittävämpi, kun toiminnan edellytyksiä vahvistetaan ja resursoidaan riittävästi.

– Seuratoiminnan ydintä on aito yhdessä tekemisen ilo ja taito. Harrastusviikko on mahtava tapa kertoa seurojen yhteishengestä ja innostaa nuoria liittymään hyvään seuraan. #Seurasydän.

Harrastusviikon taustatahoja ovat OKM, OPH, Koulussa harrastamisen verkosto sekä muut valtakunnalliset harrastustoimintaa toteuttavat järjestöt. ESLU on mukana Koulussa harrastamisen verkostossa muiden Liikunnan aluejärjestöjen kanssa.


Lähde: Olympiakomitea