7.5.2018

Toukokuun 10. päivä vietetään koko Suomen yhteistä liikuntapäivää. Unelmien liikuntapäivä on kaikenlaisen liikkumisen pop up -päivä, johon kuka tahansa voi osallistua. Nyt haaste leviää ja kannustamme kaikki mukaan!

Olemme mukana Unelmien liikuntapäivässä yhdessä eri organisaatioiden, yhdistysten, seurojen, yritysten ja kuntatoimijoiden kanssa rakentamassa valtakunnallista liikkumisen juhlapäivää, joka rakentuu iloisista liikkumisen tapahtumista eri puolilla Suomea. Kannustamme nyt myös teitä järjestämään liikkumisen tapahtumia. Tänä vuonna kannustamme erityisesti ulkona ja luonnossa liikkumiseen. Kaikki tavat liikkua ovat hyviä!


Mitä teidän porukkanne voisi tehdä?

Unelmien liikuntapäivä on kaikenlaisen liikkumisen pop up -päivä. Ideoikaa, miten juuri te voisitte olla mukana päivässä. Keinot voivat olla pieniä ja yksinkertaisia, mutta voitte myös ideoida jotain yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Voitte pitää Unelmien liikuntapäivän vain seurallenne tai avoimien ovien tapahtumana ja näin tehdä toimintaanne tunnetuksi!

  • Haasta mukaan seurasta kavereita – ja ota mukaan vaikka paikallinen yrittäjä. Yhteistyö antaa mahdollisuuksia uusiin avauksiin.
  • Tapahtumat voivat olla ulkotreenejä, lasten ja aikuisten yhteisiä matseja, lajikokeiluja toisen lajin kanssa, avoimia ovia tai lämmittelyt lähipuistossa, iso tapahtuma suurelle yleisölle – vain taivas on rajana ideoille!

Muistakaa ilmoittaa tapahtumanne tapahtumakarttaan: www.unelmienliikuntapäivä.fi

  • Kuka tahansa voi ilmoittaa liikkumisen tapahtuman tapahtumakartalle. Tapahtuma voi olla kaikille avoin tai vain omalle porukalle tarkoitettu.
  • Levittäkää tietoa, innostakaa ja kertokaa tapahtumastanne tutuille ja innostakaa ihmisiä mukaan!
     

Näkyvyyttä lajille ja seuralle

  • Unelmien liikuntapäivän tapahtumat tarjoavat mahdollisuuden nostaa esille omaa toimintaanne ja markkinoida sitä laajemmalle yleisölle esimerkiksi avoimien ovien tapahtumina tai kutsumalla perheet mukaan toimintaan.
  • Voitte käyttää aineistopankista löytyviä materiaaleja tapahtumanne markkinointiin.
  • Muistakaa käyttää yhteistä tunnistetta #unelmienliikuntapäivä

 

Nurmijärven varhaiskasvatus haastaa sinut ja lähelläsi olevat mukaan alle kouluikäisten lasten liikkeen lisäämiseen. Haasta seuraava taho jakamalla videon linkki.

Koko Nurmijärven varhaiskasvatus liikkuu ja laulaa yllä olevan musiikin tahtiin Unelmien liikuntapäivän etkoilla 9.5. Haaste on heitetty myös vanhemmille ja toiveena on, että liike ja into jatkuu kotona. Tule mukaan liikkumaan ja pomppimaan!

***

Lisätietoja Unelmien liikuntapäivästä: www.unelmienliikuntapäivä.fi

Unelmien liikuntapäivä 10.5. on toteutettu jo kahtena vuonna liikkumisen pop up -päivänä. Tavoitteena on innostaa ihmisiä liikkumaan ja löytämään uusia tapoja liikkua. Unelmien liikuntapäivä on täyttynyt iloisista tapahtumista ja tempauksista eri puolilla Suomea, viime vuonna kirjattiin 1 300 tapahtumaa. Vuonna 2018 erityisteemana on luonto ja tavoitteena on rakentaa entistä isompi liikkumisen juhlapäivä. Unelmien liikuntapäivä on osa YK:n terveysjärjestö WHO:n Move for Health päivää. Unelmien liikuntapäivää ovat edistämässä muun muassa liikunta-, urheilu- ja terveysorganisaatioiden verkostot, ja vuonna 2018 viestimme Metsähallituksen kanssa yhteistyössä erityisesti luontoteemalla.