16.4.2021

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on myöntänyt miljoona euroa nuorten harrastus- ja kesätoiminnan lisäämiseen. Liikunnan 15 aluejärjestöä jakavat saamansa miljoona euroa avustuksina edelleen urheiluseuroille, jotka työllistävät ja osallistavat nuoria erilaisiin kesätöihin. ESLU avaa seuroille suunnatun avustushaun huhtikuun 2021 aikana.

Avustettavalla toiminnalla lisätään lasten ja nuorten fyysistä aktiivisuutta ja liikunnallisuutta sekä lisätään toiminnan laatua, kun palkattavien apuohjaajien avulla voidaan lisätä ryhmiä ja ryhmissä yksilöllistä ohjausta ja huomiota.

- Saamme opetus- ja kulttuuriministeriön virallisen päätöksen ensi viikon aikana. ESLUn alueelle myönnettiin 132 000 euroa harrastus- ja kesätoiminnan lisäämiseen. Virallisen päätöksen jälkeen voimme avata seuroille suunnatun avustushaun. Tiedotamme asiasta ESLUn verkkosivuilla heti hakulomakkeen avauduttua, kertoo ESLUn toiminnanjohtaja Päivi AhlroosTanttu.

Nuorten harrastus- ja kesätoiminnan lisäämiseen ja kehittämiseen myönnettyä avustusta saa käyttää ainoastaan palkattavien työntekijöiden palkoista tai palkkioista aiheutuviin kuluihin. Avustusta ei saa käyttää jo palvelussuhteessa olevan työntekijän palkkaukseen tai palkkioihin. Aluejärjestöt työllistävät jonkin verran myös itse nuoria erilaisiin tehtäviin.

- Kaikki tiedämme, että korona-aika on ollut raskasta lapsille ja nuorille. Siksi tulevana kesänä on vielä tavallistakin tärkeämpää tarjota lapsille ja nuorille matalan kynnyksen mielekästä vapaa-ajan toimintaa ja kesätöitä. Olen tyytyväinen, että eri toimijat ovat lähteneet aktiivisesti mukaan ja tarttuneet haasteeseen lisätä nuorten kesätyö- ja kesätoimintamahdollisuuksia, sanoo ministeri Annika Saarikko opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa.

Lisätietoja ESLUsta antaa toiminnanjohtaja Päivi Ahlroos-Tanttu, puh. 040 716 1355.

Lisätietoja: Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 16.4.2021