21.4.2020

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille yhteensä 3,5 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Seuratuen avulla lisätään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä tuetaan paikallista seuratoimintaa ja liikunnallisen elämäntavan edistämistä. Avustuksella kehitetään myös vapaaehtoistyötä seuroissa.

Seuratukea myönnettiin yhteensä 358 hankkeelle. Niistä uusia hankkeita on 246 ja jatkoa aiemmalle hankkeelle 112. Avustukset kohdistuvat 63 eri kuntaan. Seurojen yhteishankkeita on 30.

− Seuroissa tehdään tärkeää työtä suomalaisten liikunnallisen elämäntavan edistämiseksi. Seuratoiminnan kehittämistuen suuri saajajoukko osoittaa, että suomalainen kansalaisyhteiskunnan kenttä elää ja voi hyvin, sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa.

Seurat tarjoavat matalan harrastuskynnyksen toimintaa ja haluavat ehkäistä nuorten liikunnan lopettamista. Hankkeet, joissa lapset ja nuoret ovat mukana suunnittelemassa ja kehittämässä toimintaa ovat lisääntyneet.

Harrastamista koulupäivän läheisyydessä lisätään, ja seurat tekevät yhä enemmän yhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa. Myös perheliikuntatoiminnan määrä kasvaa jatkuvasti. Toiminnan laatua halutaan lisätä ja suosittujen lajien suuria ryhmiä jaetaan pienemmiksi. Nuoria myös koulutetaan urheiluseuroissa eri tehtäviin.

Palkkaushankkeisiin avustuksia myönnettäessä etusijalla ovat hankkeet, joissa seuraan palkataan ensimmäinen työntekijä. Vapaaehtoistoimintaan pyritään löytämään kehittämishankkeissa hyviä malleja.

Myönnetyt avustukset ja tietoa seuratoiminnan kehittämistuesta löydät opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta.

Seuratoiminnan kehittämistuki on ministeriön vuosittain jakama avustus, eikä se ole sidoksissa koronatilanteeseen. Mikäli seura joutuu tekemään muutoksia hankkeeseen koronatilanteen vuoksi, on siitä tehtävä selvitys lopullisen hankeselvityksen yhteydessä.

Lisätietoja opetus- ja kulttuuriministeriöstä antavat ylitarkastaja Mari Miettinen (puh. 0295 330 093) ja hallinnollinen avustaja Päivi Wathen (puh. 0295 330 072).

Lähde: opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 21.4.2020