22.8.2019

Vuoden Ilo kasvaa liikkuen -yksikössä liikkuminen on osa normaalia arkea. Tänä vuonna yksikön valinnassa painotetaan erityisesti monipuolista, pitkäjänteistä toimintaa sekä lasten osallisuutta liikunnallisen varhaiskasvatuspäivän suunnittelussa ja toteutuksessa.

Ilo kasvaa liikkuen -ohjelma julkaisee Vuoden Ilo kasvaa liikkuen -varhaiskasvatusyksikön Varhaiskasvatusmessuilla Helsingissä perjantaina 4.10.2019.

Vuoden Ilo kasvaa liikkuen -yksikkö valitaan jo viidennen kerran. Tunnustuksen avulla halutaan tuoda esille arvokasta työtä, jota varhaiskasvatuksessa tehdään lasten liikunnan lisäämiseksi ja toimintakulttuurin kehittämiseksi. Palkinnoksi yksikkö saa liikuntaväline- ja materiaalipaketin.

Tunnustuksen saajaksi voi hakea 8.9. asti sähköisellä lomakkeella Ilo kasvaa liikkuen -ohjelman sivuilta: www.ilokasvaaliikkuen.fi