9.4.2019
|
Kolumni
Urheiluseurat vuorotyöläisen silmin
Kymmenisen vuotta sitten julkaistun Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan pääkaupunkiseudun aikuisista noin 11 % liikkui urheiluseuroissa. Tietojeni mukaan tuoreempaa vertailua asiasta ei ole, mutta kokemukseni pohjalta voin todeta, että tällä hetkellä aikuisliikkujia kiinnostaa seurojen toiminta ja tarjonta. Alueemme seuroilta löytyy sekä osaamista että potentiaalia kasvattaa työikäisten liikkujien määrää riveissään. Iso kysymys on, miten saamme aikuiset tutustumaan upeisiin urheiluseuroihin? Tarjolla on laadukkaan toiminnan lisäksi liikunnan riemua, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja hyvinvointia - tutustuttuaan moni kyllä innostuu.