28.1.2022

Vuoden 2021 Fiksu seura -palkinnon voittaneessa ehdotuksessa kysymys ei ole vain yksittäisestä kestävästä toimintatavasta tai edes fiksujen valintojen kokoelmasta. Ei, vaikka seuran laaja-alaisesta kehittäminen tähtää ympäristötekoihin kaikilla mahdollisilla osa-alueilla: seuran omistamassa hallikiinteistössä, muissa sisä- ja ulkoliikuntatiloissa, liikkumisessa ja turnausmatkoilla, tapahtumissa, varusteissa, kahvilassa ja muissa tarjoiluissa ja järjestelyissä.

Raadin arvostama Fiksu toimintatapa liittyi tässä tapauksessa osallistamiseen ja yhteistyöhön. Hiilineutraali Honka –toiminta toteutuu seuran vapaaehtoisten vanhempien ja työntekijöiden yhteistyöllä, osallistamalla koko jäsenistöä ja avaamalla yhteistyökumppanuuksia kaupungin ja yritysten kanssa. Toiminnan ei myöskään haluta jäävän vain oman seuran piiriin, vaan mukaan halutaan houkutella myös lähiseuroja.

Lisäksi asiaa viedään eteenpäin Koripalloliittoon ja tätä kautta muille koripalloseuroille.  

Ympäristötekoja joka tasolla

Tapiolan Hongan kilpailuehdotus sisältää toki lukuisia tapoja, joilla toiminnan ympäristövaikutuksia on vähennetty:   

  • Seuran omistama hallikiinteistö on siirtynyt käyttämään tuulivoimasähköä. Hallin energiatehokkuutta on parannettu jo aikaisemmin muun muassa siirtymällä led-valoihin sekä ilmanvaihtoa optimoimalla. 
  • Hallikiinteistön jätteiden lajittelua on tehostettu lisäämällä uusia jakeita, astioita ja näkyvyyttä. Tapahtumien aikana hallilla tehdään kädestä pitäen tapahtuvaa lajitteluneuvontaa.  
  • Hallin kahvion tarjontaa ja hinnoittelua muutetaan ilmastoystävälliseen suuntaan. 
  • Seuran toimintaan liittyvä hiilijalanjälki on selvitetty Hiilifiksu järjestö -työkalulla. Työkalu on järjestöille suunnattu, ilmainen ja vapaasti käytettävissä. Hiilijalanjälkilaskelman avulla kehitystä voidaan seurata ja siitä voidaan viestiä myös jäsenistölle konkreettisella tavalla. Suunnitelmana on asettaa hiilineutraalius-tavoitevuosi koko seuran toiminnalle tulevan talven aikana. 
  • Koska liikkuminen osoittautui hiilijalanjälkitarkastelussa ylivoimaisesti suurimmaksi kuormittajaksi, tehtiin tästä tarkempi mallinnus hyödyntäen pelaajien asuinpaikkatietoja sekä joukkuekyselyn kautta saatavaa tietoa peli- ja treenitapahtumien kulkutavoista. Matkustamisesta aiheutuvan hiilijalanjäljen pienentämiseksi on aloitettu erilaisten matkustamisvaihtoehtojen kartoitus ja kokeilu. Joukkueet käyttävät esimerkiksi matkustamismuotona junaa, mikäli paikkakunnalle on helppo mennä rautateitse.  
  • Lisäksi on perustettu koripallotarvikkeiden ja -vaatteiden nettikirpputori, jossa myös tapahtuu aktiivista tavaroiden osto-myynti-toimintaa.  
  • Hallin ympäristöä pidetään siistinä jatkuvalla ploggingilla eli roskien keräilyllä liikunnallisuutta korostaen. Urheilupuistosta on kerätty kymmeniä tuhansia tupakantumppeja, nuuskia, purkkia ja roskia. 
  • Tiettyinä peliviikonloppuina hallille on perustettu polkupyörähuoltopiste. Toimintaa toteuttavan pyörähuoltoyrittäjän kanssa tehty kannustinsopimus sisältää huoltoalennuksen seuran jäsenille sekä tukisumman junioritoimintaan. 

Toiminnanjohtaja Anne Eklund, jos sinun pitäisi tiivistää muilla seuroille Fiksun toimintatapanne ydin, niin mikä se olisi?  

– Näitä asioita ei ole koettu urheiluseuran toiminta-alueeksi. Tosiasiassa toimenpiteet, joilla pääsee liikkeelle, ovat aika pieniä. Seurojen jäsenistössä löytyy monenlaista osaamista, jos uskalletaan antaa vastuuta. Seuran johdolta vaatii rohkeutta aloittaa, avata keskustelu. Oma viestini muille seuroille liittyisi tähän. Olkaa rohkeita. Avatkaa keskustelu, kokeilkaa. Kun ajatus tuotiin Tapiolan Hongassa julki, niin pian esiin tuli kymmenkunta lähestulkoon alan ammattilaista.   

Ympäristöhyötyjen lisäksi toistaiseksi Hiilineutraali Honka -toiminta on poikinut yhteistyökumppanuuksia yritysten kanssa ja tehostanut siten varainhankintaa sekä mahdollistanut osallistumisen ilmastoratkaisuja painottaviin rahoitushakuihin. Myös kaupungin suuntaan toiminta on avannut suoran keskusteluyhteyden Espoon kaupungin virkamiesten kanssa esimerkiksi urheilupuiston alueen kestävään kehittämiseen. 

– Seurojen toiminnalla on merkittävä vaikutus lasten ja nuorten sekä heidän vanhempiensa toimintaan. Honka on päättänyt kantaa kortensa kekoon ympäristön hyväksi toimimalla vastuullisesti ja esimerkkinä jäsenistöönsä päin.

Toiminta on tuonut myönteistä julkisuutta ja innostanut ja vahvistanut koko seuran yhteisöllisyyttä sekä lisännyt seuran työntekijöiden ja vapaaehtoisten vanhempien yhteistyötä, joka on ollut merkittävää erityisesti haasteellisena korona-aikana. 

– Uskomme, että seuran toiminnan imussa myös muut alueen lajit ja seurat saavat kimmoketta ryhtyä tarkastelemaan toimintansa hiilijalanjälkeä. Asiaa on viety eteenpäin myös Suomen Koripalloliittoon, jotta liittotasolla pystyttäisiin paremmin edistämään koripalloseurojen ympäristötietoisuutta ja kestäviä toimintamalleja.”   

Fiksu seura palkintosumman seura aikoo käyttää hallin pyöräparkin kehittämiseen. 

Olympiakomitea haluaa kannustaa seuroja toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Fiksu seura palkinnolla palkitaan seura, joka on ottanut käyttöön ympäristön kannalta fiksuja toimintatapoja. Toimintatavat voivat liittyä esim. liikenteeseen, tapahtumiin, ravintoon, välineisiin, viestintään. Palkintoa voivat hakea kaikki urheiluseurat.

Lähde ja kuva: Olympiakomitea