19.4.2022

ESLU jakaa kesätyöllistämistukea edelleen urheiluseuroille, jotka työllistävät ja osallistavat nuoria erilaisiin kesätöihin ja harrastustoiminnan lisäämiseen. Tarkoituksena on työllistää 400 nuorta. Lisäksi tukea on saatu osaamisen lisäämiseen.

Nuorten kesätoiminnan ja kesätyömahdollisuuksien lisäämiseksi ESLU tukee nuorten toimintaa järjestävien kesätyöntekijöiden lyhytaikaista palkkaamista ajalle 1.5.–30.9.2022. Nuoreksi määritellään tukihaussa 15–29-vuotiaat.

Avustusta voidaan käyttää ainoastaan palkattavien työntekijöiden palkoista tai palkkioista aiheutuviin kuluihin. Avustusta ei voida käyttää lisäpalkan tai -palkkion maksamiseen järjestön koko- tai osa-aikaiselle, palvelussuhteessa jo olevalle työntekijälle. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä avustuksella voidaan kattaa henkilön palkka- tai palkkiokuluista enintään 700 euron osuus/henkilö.

Avustusta hakevalla järjestöllä tulee olla riittävää kokemusta työnantajana toimimisesta sen varmistamiseksi, että avustuksella palkattava työntekijä saa tehtäväänsä riittävän tuen ja ohjauksen.

Liikunnan aluejärjestöt ovat linjanneet liittyen opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeisiin, että

  • lähtökohta on, että työllistetään nuori 2 viikoksi, 5–6 tuntia/työpäivä, max. 30 tuntia/viikko (työajan voi jaksottaa esim. yksi leiriviikko kesäkuussa, toinen elokuussa tai kesä-elokuun ajan muutaman tunnin viikossa)
  • palkkatuki on 700 €/nuori sisältäen sivukulut (huom. tukea ei voi jakaa useamman nuoren kesken)
  • samalla seuralla voi olla useampikin nuori (max. 5) työllistettynä tällä tuella, mikäli rahoitusta riittää

Täytä hakemus hakulomakkeella 27.4.2022 klo 23.59 mennessä.

Valinnan jälkeen ilmoitamme päätöksestä seuran yhteyshenkilölle viikolla 18. Avustus vaatii delegointisopimusta ja raportointia, joka edellyttää omaa kustannuspaikkaa. Avustuksen käytöstä on tehtävä avustus- ja tiliselvitys 15.10.2022 mennessä Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:lle.

Edellytämme seuroilta osallistumista ESLUn Seura nuoren työnantajana -koulutukseen sekä nuorten ohjaajien kouluttamista ESLUn koulutuksissa. Lisätietoja löydät sivuiltamme.

Koulutuksilla lisätään seurojen elinvoimaa ja osaamista. Ohjaajakoulutuksilla tuetaan osaamista matalankynnyksen toimintaan. Seura voi kouluttaa useamman nuoren, mitä tuella on palkattu.

Prosessi lyhyesti

  1. Seura täyttää hakukaavakkeen viimeistään 27.4.2022.
  2. Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU käsittelee ja hyväksyy/hylkää hakemuksen. Valituille seuroille lähetetään delegointisopimus yhteyshenkilön sähköpostiin.
  3. Seura allekirjoittaa delegointisopimuksen ja toimittaa sopimuksen ESLUn (allekirjoita, skannaa ja lähetä) Stina Koivistolle, stina.koivisto@eslu.fi
  4. ESLU julkaisee tukea saavien seurojen nimet. 
  5. Seuran edustaja ja palkatut nuoret osallistuvat ESLUn koulutuksiin (Seura nuoren työnantajana, Lasten Liike / Pelit ja leikit -ohjaajakoulutus) 
  6. ESLU suorittaa tukimaksun seuran osoittamalle tilille noin kahden viikon kuluessa tukipäätöksen ja kohdassa 3) allekirjoitetun delegointisopimuksen lähettämisen jälkeen. 
  7. Seuran yhteyshenkilö tekee lyhyen raportin ja toimittaa seuran kirjanpidosta kustannuspaikkaraportin mahdollisimman pian työsopimuksen päätyttyä, kuitenkin viimeistään 15.10.2022, Stina Koivistolle (allekirjoita, skannaa ja lähetä). 

Lisätietoja: Stina Koivisto, taloussihteeri, puh. 045 232 0110, stina.koivisto@eslu.fi

Tuodaan yhdessä hyvää asiaa esille eri kanavissa #ESLUryKesäseteli #Kesäseteli

Uutista päivitetty 25.4.2022. Hakuaikaa jatkettu 27.4.2022 asti.