28.4.2021

ESLUn kevätkokouksessa esitettiin huoli koronaviruspandemian vaikutuksista seuratoimintaan ja seurojen toimintaedellytyksiin. ESLU toteutti jäsenilleen arviointikyselyn seurojen tämänhetkisestä tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä.

Kuluneen vuoden aikana liikunta- ja urheiluyhteisö on toiminut vastuullisesti ja noudattanut viranomaisten ohjeistuksia taistelussa koronapandemiaa vastaan. Tämä on merkinnyt harrastusten keskeyttämistä tai osittain rajoittamista. Seurat ovat tehneet valtavasti työtä luodakseen turvallisen ympäristön harjoittelulle ja kilpailemiselle, mutta kuitenkin osa harrastajista on lopettanut.

Keskeytyksillä on kauaskantoisia seurauksia seuratoiminnan jatkuvuuteen. Lisäksi liian vähäinen liikkuminen heikentää ihmisten hyvinvointia ja aiheuttaa huomattavia yhteiskunnallisia kustannuksia. Liikkumattomuuden kustannukset yhteiskunnalle ovat vuosittain yli 3 miljardia euroa.

ESLU lähetti jäsenseuroilleen kartoituskyselyn, jolla selvitettiin seurojen tämänhetkistä tilannetta ja tulevaisuuden näkymiä. Lyhyessä ajassa saimme 106 vastausta, joista suurin osa edusti 500–1 000 jäsenen seuroja. Seuroista noin 47 prosenttia on lomauttanut henkilöstöä kuluneen vuoden aikana ja 12 prosenttia irtisanoneet henkilöstöään.

– Toiminta-alueellemme koronapandemian tuomat rajoitukset osuivat todella rankasti, mikä toi mukanaan myös eriarvoisuutta lasten ja nuorten harrastamiseen. Seurojen toiminta keskeytettiin, ja toimintaa on jouduttu pyörittämään poikkeustilassa jo yli vuoden. ESLU on seurannut aktiivisesti tilanteen kehittymistä ja nyt halusimme kartoituksella selvittää muun muassa tulevaisuuden näkymiä. Näin voimme viedä tärkeää asiaa eteenpäin ja tukea seuroja mahdollisuuksien mukaan. Kartoituksesta nousi esille, että vastanneista seuroista 44 prosenttia kertoi taloudellisen tilanteen olevan huono ja noin kuusi prosenttia vastasi tilanteen olevan erittäin huono, toteaa ESLUn toiminnanjohtaja Päivi Ahlroos-Tanttu.

Koronan aiheuttamat vaikutukset seuratoimintaan ovat merkittäviä. Olympiakomitean mukaan tämän vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden lisenssimäärät ovat laskenee lajista riippuen 10–20 prosenttia. Joissakin lajeissa koronavirus toi mukanaan kasvua, kuten golfissa, jonka harrastaminen oli mahdollista koronaturvallisesti.

– Kyselyssämme lähes 90 prosenttia vastanneista ilmoitti harrastajamäärien tippuneen. Saimme paljon avoimia vastauksia kysymykseemme, joista seurat esittivät huolensa harrastajamäärien romahtamiseen kaikissa ikäluokissa. Uusia tulokkaita ei ole saatu mukaan epävarman tilanteen vuoksi. Esimerkiksi leirien ja tutustumistilaisuuksien poisjäännit ovat vaikuttaneet voimakkaasti, sanoo Ahlroos-Tanttu.

– Useat seurat ovat ottaneet upean digiloikan ja järjestäneet etävalmennuksia ja harjoituksia myös aikuisryhmille. Aikuisille suunnattua toimintaa järjestävien tahojen viesteistä nousee esille kuitenkin poisjäännit. Tämän on huolestuttavaa, sillä seuratoiminnalla on merkittävä vaikutus myös harrastajiin. Liikuntaharrastuksiin osallistuminen lisää fyysisen hyvinvoinnin lisäksi myös yhteisöllisyyttä ja yhteiskunnallista osallisuutta, lisää Ahlroos-Tanttu.

Koronasulkuja ruvetaan purkamaan hiljalleen viranomaisten ohjeistusten mukaan. Epävarmuus tulevasta heijastuu seuratoimijoiden ajatuksissa. Suunnitelmia on tehty ja vastauksista heijastuu jo syksyn toimenpiteet. Vastaajista noin 80 prosenttia näkee pystyvänsä vastaamaan kysyntään harrastustoiminnan palatessa normaaliksi. Arviot siitä, milloin palataan normaaliin toimintaan jakautuvat tasaisesti vastaajien kesken. Osa näkee toiminnan normalisoituvan heti poikkeustilan jälkeen, osa yli vuoden päästä.

– Vuosi on ollut seuratoiminnalle ja seuratoimijoille erittäin raskas. Vastauksista nousee esille myös yleinen huoli seuratoiminnassa mukana olevien, niin palkattujen kuin vapaaehtoisten, jaksamisesta sekä nuorten yleisestä hyvinvoinnista, toteaa Alhroos-Tanttu.

– Hallitus on sopinut tukipaketista, jonka tarkoituksen on tukea elpymistä koronasta. Liikunnan toimialalla esitetään 18,5 miljoonan euron määrärahaa, josta liikunta ja urheiluseuroille on tarkoitus suunnata 9 miljoonaa euroa. Tukipaketti on hyvin tärkeä tässä tilanteessa ja todella tarpeen. Nyt meidän kaikkien liikunnan ja urheilun parissa toimivien on pohdittava toimenpiteitä, miten saamme seuratoiminnasta pudonneet takaisin mukaan, toteaa ESLUn hallituksen puheenjohtaja Markku Sistonen.

Lisätietoja: ESLUn toiminnanjohtaja Päivi Ahlroos-Tanttu, puh. 040 716 1355