Para School Day -liikuntapäivä

Para School Day -koulupäivän aikana oppilaat pääsevät kokeilemaan monipuolisesti eri paralympialajeja. Päivä on koulun yhteinen kokemus, jonka aikana saadaan eväitä erilaisuuden kohtaamiseen, yhdenvertaisuuden lisäämiseen ja toisten arvostukseen.

Koululle saapuvat urheilijavieraat vastaavat lajistaan ja vammastaan kysymyksiin, jotka lapsia ja nuoria kiinnostavat. Päivän aikana oudot ja nolot apuvälineet muuttuvat mielenkiintoisiksi urheiluvälineiksi.

Oppilaat saavat uusia ajatuksia yhdenvertaisen maailmankuvan rakentamiseen sekä rohkaisua omaan liikkumiseen ja urheiluun. Lisäksi oppilaat pääsevät itse oivaltamaan, että jokainen liikkuu tavallaan. Para School Day on päivä, jonka aikana yksikään oppilas ei jää ulkopuolelle.

Para School Day on kunnalle ja koululle täysin valmis liikuntapäivä

Paralympiakomitea on järjestänyt Para School Day-liikuntapäiviä vuodesta 2010 lähtien. Nykyisin hakijana toimii kunta. Kunta voi tilata alueensa kouluille yhden päivän tapahtuman tai vaikka viikon mittaisen kiertueen. Yhteinen kiertue yhteistyössä vieruskuntien kanssa on myös mahdollista.

ESLU koordinoi alueellaan yhteistyötä kunnan ja Paralympiakomitean välillä. Paralympiakomitea vastaa päivän ennakkojärjestelyistä ja toteuttamisesta. 

Esimerkki Para School Day -viikosta

  • Viikon aikana on viisi tapahtumapäivää max. 450 oppilasta/päivä.
  • Hintaan sisältyy koko viikon koordinointi, välineistö, urheilijavieras sekä kiertuehenkilökunnan palkka- ja matkakulut.
  • Koulut saavat välinekassin, jonka avulla lajit voivat tulla osaksi koulun arkea.
Ota yhteyttä ja kysy tarjousta!

 

Vuoden 2019 Para School Day -viikot järjestetään yhteistyössä Toyotan kanssa, Para School Day powered by Toyota nimellä.

Para School Day -esite