Seuratoiminnan kehittämistuen (seuratuki) hakuaika on 12.11. - 14.12.2018

27.10.2018

Seuratuen hakuaika lähestyy, joten nyt seuroissa kannattaa pohtia toiminnan kehittämiskohdetta ja työstää ideaa valmiiksi. Sähköinen hakulinkki avautuu opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla 12.11.2018. Sähköinen ympäristö mahdollistaa hakemuksen työstön ja tallennuksen hakuajan puitteissa.

ESLUn seuratoiminnan kehittäjä Kari Ekman tarjoaa sparrausapua hakemuksen työstöön. Lisäksi osa lajiliitoista auttaa tarvittaessa.

Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Avustusta voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset, rekisteröityneet yhdistykset. Avustus myönnetään saajalle harkinnanvaraisena erityisavustuksena.

Avustuksiin voidaan käyttää enintään 4 miljoonaa euroa, jos eduskunta vuoden 2019 talousarviota hyväksyessään osoittaa määrärahat ko. tarkoitukseen.

Arvioinnissa otetaan huomioon hankkeen tarkoituksenmukaisuus suhteessa haun tavoitteisiin, toiminta- ja taloussuunnitelman realistisuus sekä hankkeen laatu ja laajuus seuran toimintaympäristö huomioiden. Päätökset pyritään tekemään 30.4.2019 mennessä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla voi tutustua seuratuen hakuohjeisiin. Samalle sivulle avataan 12.11.2018 seuratuen hakuun linkki.

Lisätietoja: ESLUn seuratoiminnan kehittäjä Kari Ekman, kari.ekman(at)eslu.fi, puh. 050 407 7119

Lähte: OKM