Urheiluseurat mukaan! Oppien aktiiviseen arkeen -kehittämishankkeen seuraohjelma lisää liikettä ja jalkauttaa uusia toimintamalleja aikuisten ja työyhteisöjen aktivointiin. ESLUn hallinnoima Oppien aktiiviseen arkeen -kehittämishankkeen kolmas ja viimeinen vuosi panostaa urheiluseurayhteistyöhön. Tarjoamme aikuis- ja työyhteisöliikunnan kehittämisestä kiinnostuneille seuroille koulutusta, tukea, verkostoja sekä ideoita ja osaamista seuran oman toiminnan kehittämiseen aikuis- ja työpaikkaliikunnan kehittämiseksi.

Mitä seuraohjelmaan valituille on luvassa?

Seuraohjelmaan valitut saavat vuoden aikana ESLUn asiantuntijan tuen oman seuran toiminnan ja viestinnän kehittämiseen, näkyvyyttä hankeviestinnässä työyhteisöjen suuntaan, koulutusta (muun muassa VOK 1-taso ja liikuntaneuvonta), sekä asiantuntijanäkökulman seurakartoituksiin ja toimenpidesuunnitelmien työstöön. Luvassa on myös verkostotapaamisia ja kehitysiltoja oman seuran kesken ja muiden alueella toimivien aktiivisten seuraedustajien kanssa.

Kehittämishankkeen tavoite

Kehittämishankkeen tavoitteena on kokeilla liikuntaneuvontakonseptin toimivuutta urheiluseurassa sekä ideoida ja lanseerata urheiluseuroihin uudenlaisia liikuntapalveluita työyhteisöille ja työikäisille liikkujille. Kaiken toiminnan ja tekemisen on tarkoitus lisätä liikettä, tukea ja tuoda lisäarvoa seuran perustoimintaan, sen jäsenistölle, toimijoille ja sidosryhmille. Hankeyhteistyöllä on mahdollisuus myös avata uudenlaisia varainkeruumuotoja seuralle.

Edellytykset osallistumiselle

OAA2019-seuraohjelmaan osallistuminen on mukaan valittaville maksutonta, mutta edellytämme seuralta sitoutumista, aikaa ja rohkeutta toiminnallisiin kokeiluihin vuoden 2019 aikana. Hanke elää ja muotoutuu osallistujien tarpeiden ja toiveiden mukaan, mutta seuraohjelmaan valittava seura sitoutuu ainakin viiteen toimenpiteeseen ja niiden sisältämiin ajankäyttövelvoitteisiin. Näitä ovat:

  1. Lähettämään 2-3 edustajaa hankkeen yhteistapaamisiin (1-3 per vuosi). Näistä ensimmäinen järjestetään huhtikuussa, toinen elokuussa ja kolmas joulukuussa. Huhtikuun tapaamiseen on tarjolla kaksi vaihtoehtoa samalla sisällöllä: tiistaina 9.4. klo 18-20 Espoossa ja lauantaina 13.4. klo 15-17 Helsingissä.
  2. Vastaamaan 3-5 sähköiseen kyselyyn, mm. oman seuran ja aikuisliikunnan nykytilakartoitukset sekä palaute- ja seurantakyselyt.
  3. Järjestämään aikuisliikunnan 1-2 keskusteluiltaa oman seuran johdolle ja / tai aktiivitoimijoille vuoden aikana * Keskusteluun osallistuu ESLUn edustaja
  4. Lanseeraamaan ainakin yhden uuden kokeilun työyhteisöliikuntaan vuoden aikana (esim. liikuntaneuvonta)
  5. Tarjoamaan Oppien aktiiviseen arkeen -liikuntaneuvontaan osallistuville yksittäisille työikäisille mahdollisuuden yhteen maksuttomaan lajitutustumiseen keväällä tai syksyllä 2019 sekä toimittamaan lajikokeilumahdollisuudesta tarvittavat tiedot ESLUlle.
    * Huom! Käytännössä osallistujia on noin 0-2 hlöä seura. Kyse on enemmän viestinnällisestä tempauksesta!

OAA2019-seuraohjelmaan hakuaika on jatkuva, mutta koska ensimmäiset maksuttomat koulutukset ovat tarjolla jo maaliskuussa kannattaa toimia nopeasti.

Kevään 2019 aikana tarjoamme seuraavat koulutukset, joihin ohjelmaan valittu seura voi ilmoittaa maksutta 1-2 osallistujaa:

Hae mukaan!

Hae mukaan täyttämällä hakulomake. Ohjelmaan hakevat sitoutuvat noudattamaan hankkeen tietosuojaselosteen ehtoja.

Lisätään yhdessä työikäisten liikettä vetovoimaisin liikuntaneuvonnoin ja -palveluin!

Lisätietoja

Lisätietoa Oppien aktiiviseen arkeen -kehittämishankkeesta ja OAA2019-seuraohjelmasta antaa
Merja Palkama, puh. 040 595 4195, merja.palkama@eslu.fi